Junaliput halki Suomen, check. Kahen päivän studiorundi, check. Viestiä ruotsalaiselle tatuoijalle, check. Lauantaina keikalla kuvaamassa, check. Vuorokausi vapaata, töitä ja sit jo asfaltti polttaa. Mä en tiedä kauan mä olen tien päällä. Kuinka pitkälle köyhän budjetti kantaa.
Heitän kaljapullon jokeen hukkuneiden juoppojen iloksi.
Mulla on palava tarve olla sekaisin.
Perjantaina oli toka studiopäivä bändin kanssa, meikä sääti siellä neljän kameran kanssa. Ehkä tästä jotai tulee. Keski-Uudenmaan Sanomiin ainaki parit lehtikuvat räpsräps, ja toivottavasti saadaan videoitua jotai yleistä läppää. Mua nukuttaa. Torstaina meni myöhään ja sit viel latasin kamerat ja laadin to do -listaa. Perjantaina piti olla kympiltä viemässä tuntilistaa. Keskusta oli hulabaloo, romanikerjäläiset saapui katukuvaan, ihmisiä oli kaikkialla, kaupassa oli piltit tarjouksessa ja harmonikka soi. Mun studioeväät on bataatti-kalkkuna- tai lohi-kasvis -piltti, riippuen kumpaan päädyn aina pitkällisen harkinnan tuloksena. Ja marjasose. Torstainen avokadoni maistui pilaantuneelle.
Lauantain keikka venähti. Tai ehkä ne oli ne jatkot. Aamuneljään. Eilen juotiin koskenkorvaa. Tänään aamulla pesin mummin ikkunat. 10km pyörälenkki virkisti. Käytiin lepokodissa katsomassa pappaa. Se oli henkisesti kovin rankkaa. Ei hän puhu enää lähes yhtään. En uskaltanut koskea, pappa näytti särkyvältä. Mun ääni särkyi kun sanoin "Heihei pappa". Hän onnistui yskien ja puhaltaen henkäisemään hein. Mummi kysyi, muistatko pojantyttäresi. Pappa katsoi mua pitkään. "Muistan." Meillä on samanlaiset silmät. Ei pappa kai oikeasti enää tunnista mua, tai osaa yhdistää nimeä kasvoihin vuosien takaa. Oon vieras menneisyyden muistojen rauhassa. Siellä leijuu kuolema. Ja kaikki ne muistot.
Ennen säkin olit ok.
Ja se tatuoija vastasi mulle äsken. Oh my God.
