Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän

Tasapainoilla reunalla.

Kaikki muu on tällä hetkellä oikeasti harvinaisen hyvin, ihmissuhteet ja tulevaisuus yllättävän selkeitä, mutta tottakai sitä piti mennä tasapainottamaan. Kiristää nyt koiran hengellä. Miku on ollut meillä vuosikausia, se ansaitsisi arvokkaat eläkepäivät. Eräs henkilö sekoaa, se ei ymmärrä. Itkin ja niistin ja tuhlasin kasoittain nenäliinoja, kunnes sain facebookissa ihanan viestin. Nauroin niin että surun ja ilon kyyneleet sekoittuivat toisiinsa.

Mutta tuskin siitä mitään tulee.



Siks vaik sun kanssa leikkimään
Ei jäisi hai tai härkäkään
Täs oon taas ilman kypärää

On mua viety huoneisiin
Ja murtauduttu mun tunteisiin
Nähdäkseen siel ei mitään oo
Vaik käyttäis kirkkainta valoo
Siel kaikuu kun huutaa "haloo"





Joo, mä oikeasti itken lemmikin takia, mullakin on tunteet.
Varsinkin kun Miku koki mun kanssa kaiken meidän perheen pahimpina kausina, se oli tuki joka piti mut ja veljen kiinni vanhemmissa edes jotenkin kun tilanne oli kaoottisin.
Itken myös sen takia miten uusi, elämään tullut ihminen manipuloi iskää syyttämällä mua manipuloivaksi, hemmotelluksi, tahtoni väkisin läpi ajavaksi.
Onko väärin kunnioittaa elämää.


Mut onneks oon oppinut että vaikka menettää siitä pääsee yli.
Mikukin on jo kuitenkin vanha, on vaan niin väärin käyttää tervettä ja kaikille ennen niin rakasta koiraa koston ja kiristyksen välikappaleena.
Oon oppinut myös tarttumaan hetkeen.




Huomenna on onneksi vapaapäivä jonka saan viettää tärkeiden ihmisten seurassa, viettäkää tekin rakkaat lukijat onnistunut viikonloppu, pahoittelen viimeaikojen kivuliaampia postauksia.

Henkilökohtainen jaettu ahdistus

Kyllä, olin laivalla 4 päivää putkeen. Kyllä, join alkoholia, niin kuin lähes kaikki muutkin siellä. Ja ehkä suurin kyllä, kontrolli saattoi välillä olla hakusessa.
Syy miksi haluan purkaa tämän blogiini? En ole varma itsekään. Tuntuu oikealta kertoa vakaviakin juttuja elämästä, varsinkin kun kyseessä on mun ikioma elämäni, mun omat ongelmat ja se, jos mulla on ahdistunut olo, ahdistus näkyy todennäköisesti kaikessa mitä mä tähän blogiin laitan tai kirjoitan.

Henkilö X, jos joskus jotain kautta päädyt lukemaan tän, niin toivottavasti ymmärrät.

Ahdistaa ja vituttaa se, että sain erään jätkän ihastumaan itteeni. En millään tapaa pyrkinyt siihen, enkä edes ole kyseisestä henkilöstä kiinnostunut, minkä teinkin selväksi. Ja silti menin ja vastasin sen suudelmaan, antaen sille turhaa toivoa. Meni pari päivää, olin just Elinan ja sen äidin kanssa kaupassa, kun kännykkä hälyttää nimeä "X Laiva". Suurinpiirtein ekat sanat häneltä oli
"Sä oot ihana, mun on PAKKO nähdä sut, mä haluan nähdä sut, mä rakastan sua."
Ei näin. Risteily oli kuitenkin vaan 23 tuntia.
Puhelin soi koko loppuillan ja yön, mutta pahemmaksi vaan meni: "Mä tapan itteni jos mä en saa sua, mä viilsin jo ranteeni" siinä vaiheessa en enää jaksanut, käskin Elinan vastailla puhelimeen ja sanoa että mä nukun, tai mitä vaan. Yhdessä vaiheessa puhelimessa olikin henkilö X:n paras ystävä, joka selitti vakavana ottaneensa X:ltä kaikki teräaseet pois, ja väitti että tämä oli oikeasti viillellyt ranteitaan, MUN takia. Lisäksi tämä X:n ystävä kertoi, että X on ollut laitoksessa itsetuhoisuuden tai vastaavan takia. Kelasin vaan että ei kai taas.

Lisäks mua kirpaisi aika pahasti yks lause:
"Emmi on enemmän naisiin päin ja silti se nuoleskeli sen rokkarin kanssa." 

Joo, niin tein, mutta se ei tarkoittanut mitään. Ja kyllä, tiedän miten paljon se todennäköisesti sattui X:ään, varsinkin kun se saattoi jo siinä vaiheessa istua seuraamassa sivusta sitä tilannetta.

Vielä jonakin päivänä sinäkin
myönnät itselles:
On kaikki mennyt pieleen.
Vielä jonakin päivänä sinäkin
hautaat mustat sydämet
syvälle mieleen.

Mut sä oot, mitä oot
et sille mitään voi, ellet tee elämällesi jotain,
ettei tarvii huutaa yksinään, et:
"Missä rakkaus?"

 

Mä en käyttäytynyt niin kuin yleensä käyttäydyn, mutta mulla oli kuitenkin hauskaa.
Olin pitkästä aikaa itsevarma, vaikkakin välillä liian holtiton.
Joku varmaan tulee sanomaan ettei alkoholin avulla hankittu itsevarmuus ole mitään, mutta kukaan meistä ei juonut niin paljoa, kukaan ei ollut liian sekaisin, kukaan ei sammunut, kenellekään ei sattunut mitään.
Muistan kaiken valitettavasti liiankin selkeästi.
Oli ihan sama, mitä meistä kaikista puhuttiin tai ajateltiin.

"Yks kysymys."

"No?"
"Oottekste lesboja?"
"Ei."
"Eikö kukaan?"
"Ei. Biseksuaaleja."

Toinen juttu mikä mua ärsytti, toisaalta myös huvitti.
Kaksi eri asiaa.
Älkää ikinä luonnehtiko mua.
Oli kuitenkin rohkeaa kysyä, sitä arvostan.

Anna mun mennä
Älä päästä irti
Ota musta kiinni
Älä koske minuun
Anna mun mennä
Älä päästä irti
Älä koske minuun
Ota mut syliisi

Olla hetki jotakin jollekin, ja rehellisesti, en mä mitään vakavaa nyt kaipaakkaan.

aamun tullen huomaan taas teen puolikuolemaa

Taas olisi ihan liikaa tekemistä. Mun huoneesta löytyy kaikkialta pieniä muistilappuja joissa lukee "muista, tee, älä unohda, KIIRE" , kalenterista löytyy vaikka mitä ja kouluakin olis. Huomasin eilen laihtuneeni viikonlopun aikana 4kg, sain jostain syystä ihmeellisen paniikin, purskahdin itkuun ja hoin itelleni ääneen "ei hätää, ei mitään hätää, pitää vaan muistaa syödä, rauhotu, rauhotu. rauhotu" ja kaikkea vastaavaa, kuulostin varmasti sekopäiseltä. Onneks olin yksin kotona. Lämmitin kalakeittoa ja yritin syödä sitä hitaasti ja rauhallisesti, meni ihan hyvin vaikka heitinkin osan pois, niinkuin oon nyt tehnyt aika monelle ruoalle aina banaanista lähtien. Miksen syönyt kokonaista banaania? En tiedä. Taisin sanoa "en jaksa". Mulla ei oikeastaan oo ollut moneen päivään nälkä, joten en oo tajunnut syödä kunnolla. Toivottavasti lähtee taas nousuun, musta on typerää laihtua silloin kun en tee asian eteen mitään ja yritän syödä normaalisti.




Nyt oon taas amistolla opiskelemassa, suurkeittiöllä on ihan mukavaa olla. Huomenna pitäisi hakea lukiolta viime jakson kokeet ja mennä Seurahuoneelle Elinan kanssa. Perjantaina mulla on aika terveydenhoitajalle ja lauantaina meen koululle hoitamaan jonkun tilaisuuden tarjoilut illaksi. Jos sitten ehtisi levätä?


Tänään teki mieli uppoutua kahvikuppiin, se näytti niin kauniilta.

Ois ehkä parempi
jos pelkäis kuolemaa
eikä tarttuis koukkuun jolla taas tuo
kalastaa
ois ehkä viisaampi
vauhtiaan jarruttaa
seinät kaatuu eteensä ennenkuin
huomaakaan

hän ei pelkää ei piittaa sillä...

hän vain antaa palaa
sulkee silmät juoksee lujempaa
unelmiinsa uskoo ja on valmis maksamaan
hän vain antaa palaa
sillä hän ei pelkää kuolemaa
eihän vainajat oo koskaan itse jääneet
suremaan





Huomenna toivottavasti parempi olotila, ehkä Seurahuonehengailu Elinan kanssa piristää. Ja kohtahan on taas viikonloppu.