30.12. - 31.12.
Uusi vuosi alkoi Michael Monroen The End Of The World Partyilla Nosturissa. Liput oli Tinjan kanssa ostettu molemmille päiville hyvissä ajoin, ja vaikka matkustelu Klaukkalasta kummipojan luota aina bussilla Kamppiin ja siitä kävellen Nosturiin uuvuttikin, oli se sen arvoista.
Ainakin osittain, nimittäin 30.12. ollut keikka meni aivan pilalle. En oo koskaan ollut millään kamalammalla keikalla eikä mua ole koskaan kohdeltu yhtä törkeästi. En myöskään ole koskaan alkanut itkeä niin lohdutonta itkua julkisesti, se oli ihan totaalinen burn out. Osa ihmisistä katsoi paheksuen, osa kysyi tarvitsenko apua. Osa nauroi ivallisesti päin naamaa, varsinkin ne joilta apua olisi voinut toivoa. Päätin ryhdistäytyä vaikka osa teki parhaansa haukkuakseen vielä lisää ja satuttaakseen vielä vähän enemmän, ja lopulta onnistuinkin lohduttamaan Elinaa jonka nilkka turposi ja kipeytyi pienen onnettomuuden takia. Koko keikka meni ohi, mut oli pilkattu ja ivattu lyttyyn ja olin kuullut kaikki mahdolliset törkeydet, ja ympärillä oli keikoilta tuttuja kasvoja. Kiitän Hannaa ja Jokkea jotka käveli mun kanssa Kamppiin asti, ja Hannaa lisäksi siitä että piti seuraa yön pimeinä tunteina. Ei siinä mitään, kaikkee on tullu kuultua ja kaikest pääsee yli. Valitettavasti muutama ilkeä lause jää kummittelemaan mieleen silti.
Pääsin yksin Klaukkalaan, nukuin 1,5 tuntia ja heräsin hoitamaan rakasta kummipoikaani. Aaronin mennessä päiväunille sain onneksi nukuttua 2 tuntia lisää , sitten taas kohti Helsinkiä. Nosturin edessä ei ollut kuin pari ihmistä, lyöttäydyin
Sheenan ,
Nancien ja heidän kavereidensa seuraan. Ovien avautuessa me juostiin eturiviin, ja siinä vaiheessa päätin että edellisen keikan järkyttävät kokemukset saa jäädä edes hetkeksi mielen taka-alalle. Lämppäribändi Märvel oli aivan karmea, ei millään pahalla. Philadelphia Dynamite oli mielenkiintoinen, ottaen huomioon että jätkät on jotain 13-14 -vuotiaita. Laulaja on yhden tutun pikkuveli, ihan järjetön asenne niin nuoreksi pojaksi! Michael Monroe bändeineen pyysi Valtterin yhdessä vaiheessa kanssaan vetämään biisin , varmasti mahtava kokemus.
Michaelista mulla ei oikeastaan ole sanottavaa, oli pääasia että roikuin alusta loppuun puolikuolleena eturivissä ja unohdin hetkellisesti kaiken. Nappasin myös Dregenin plektran ja postikortin. Kuitenkin Monroen porukan kanssa koettu vuoden aikana pari spesiaalihetkeä, Street Teamin tapaamisia, yhteiskuvia, Tavastian backstage ja pari mukavaa pientä keskustelua, ettei normikeikalta osaa kertoa mitään, ne vaan oli mahtavia !
... Mä muuten nukahdin eturiviin ennen keikan alkua. Paikoista parhain ottaa pienet nokoset.
Eturivikuvat Facebookista, kuvaajana Jonei Jones
Philadelphia Dynamite
Michael Monroe
Ekan keikkapäivän ehkä ainoat positiiviset hetket.
Nähtiinhän me kyllä veljekset Matthau Mikojan (mm. ex Bloodpit, sooloura) ja Sir Christus (mm. ex Negative, nyk. The Salvation).
Christuksen viime näkemisestä on ikuisuus, teki mieli halata sitä kun se näytti niin hyvinvoivalta
"Elina... Toi näyttää vähän Matilta."
"Niinpä näyttääkin!"
"Eihän se... On kyl ihan Matthaun näkönen, HEI onhan se tos on Sir Christus!"
Linja-autoterminaalissa näin muuten ohimennen erään nettitutun, jännää miten tunnistaa toisen heti ja vaikka on jutellut vaikka mitä, ei kasvokkain kumpikaan oikein viitsinyt tulla puhumaan toiselle.
Kolmen aikaan yöllä vastaan tuli myös The Saturnettesista tuttu Robin.
