maanantai 6. kesäkuuta 2011

Ei vois sunnuntai olla enempää sunnuntai


olet kova vasta kun on musta vyö
kuka uskaltaa enää rakastaa?

laulu rakkaudelle
tosi koville hemmoille, tytöille
jotka uskaltavat tunnustaa
kuinka paljon merkitsee
kun on joku jota rakastaa

moni mies vääntää porun kaljatuoppiin
kun kysyt miksi, työpaikan syy
pomo painaa päälle eikä oikein kulje
ei ole ketään kelle tämän kertoisin
meistä kukaan ei ole niin vahva
että yksin tämän polun taivaltaa
kyllä jenkeissäkin vaihtuu valta
kun joskus nancy kuolla kupsahtaa



Yön laulu rakkaudelle.

Kummipojasta tuli Aaron Matias, rakastan sitä pikkuista ja aion olla hyvä ja vastuuntuntoinen kummitäti.




Lauantaina olin yksin Kesäloma Expressissä Hämeenlinnassa, siitä teen postauksen heti ehtiessäni.
Sunnuntaina Pyhät Tepot Louhela Jamissa, edelleen ihan mahtava livenä.

Olin Elinalla yötä taas, Pasilaan suunnatessa matkaan tarttui Pete ja Louhelan asemalta Dave. Jossain välissä niitä iänikuisia julisteita teipatessa tuntematon mies tuli kysymään, ollaanko me itse esiintyjiä. Sanoin ettei sentään, mutta miekkonen totesi
"Te näytätte ihan laulajilta!"

Hetken kuluttus kun laiteltiin taas samaisia julisteita, meidän kohdalle pysähtyi paku, josta juhuili hyvännäköinen mies tietä Louhela Jameille. Hupsista vaan, sisällä olikin joku tapahtuman bändeistä koska myöhemmin sama auto löytyi vip-alueelta.
Kävellessä törmättiin toiseen Elinaan ja Saraan ja myöhemmin Jennyyn ja Jasminiin.
Yleisöstä bongattiin muutama Carolinen jätkä sekä mm. Phoenix Effectissä ja Pete Parkkosen taustabändissä soittanut Lauri.

Carolinen Tommy Gunin astuessa lavalle Teppojen kanssa vetämään Tahdon rakastella sinua- biisin fanirynnäkkö yltyi niin että turva-aidat kaatui ja kaikki ryntäsi lavan eteen. Tai siis käytännössä kaikki paitsi minä ja Elina, yritin vaan kaikin voimin pitää viimeistä aidanpätkää pystyssä ettei se liiskaa mun laukkua jossa oli mm. puhelin näin esimerkkinä särkyvästä tavarasta. Lisäksi oli kiva katella miten kamat tallotaan, niiden päälle kaadetaan olutta ja karistetaan tupakantuhkat.

Kuulostaa niuholta varmaan monien mielestä, mutta joku pieni muiden ajattelemisen kyky ois ihan sallittu kaikille, KIITOS.




Sattuneista syistä tällä kertaa ei oo mun osalta yhteiskuvia, mutta tässä parit keikkakuvat yms.



Kesäisin olen valkoinen. Vaihtoehtoisesti kun palan niin sellanen kauniin punainen on toinen vaihtoehto.
Ilme näyttää taas vaihteeks siltä että oisin pilvessä, mutta onneks KUSTAVO KUUTTI pelastaa alemman kuvan.
Kyseessä tosiaan meidän keikkakirppiskuutti, joka sai nimensä eilen.










Huomiohuoraus muuten ärsyttää, ei millään pahalla ketään tiettyä kohtaan mutta yleensäkin. Turhaa naurettavaa riehumista ja sähellystä ja esittämistä.

...lisäksi on oksettavaa katella miten about 13-veet kännää tollasessa alaikäisille sallitussa tapahtumassa, heittelee vaatteensa pois ja järjestyksenvalvojat ei tee mitään, melkein toivoin että ois tullu joku ratsia poliisin toimesta.

13 kommenttia:

  1. Nappaan sulta noita kuvia itelleni. Millasia niistä mun yhtiksistä Kustavo Kuutin kanssa tuli? Ratsia olis joo ehkä ollut osan kohdalla paikoillaan, mutta niinkuin todettiin sunnuntaina, niin aika hyvin pystyy kiikuttamaan täysikäsille juomat turvaan. Eli sinänsä ihan mahdoton homma. Aidattu alue + laukkutarkastus olis auttanu asiaan. Mutta hei, nuoret juo kuitenkin jossakin. Sama väki mikä oli tuolla olis menny muualle juomaan -> vähemmän väkeä katsomassa bändejä.

    VastaaPoista
  2. Ellu: kuuttikuvissa silmät menee vähän silleen humalaisesti :D Ei se paljoo hyödytä kuskata täysikäsille juomia kun jos ratsia tulee ja vieres on juomat nii ne puhalluttaa. Mulle on iha sama missä ne kakarat juo, mutten jaksa katella kaikka idiootteja yhdessä kasassa. Ja kuten tgn keikoillaki on huomattu, mua ei pahemmin liikuta onks bändii katsomassa 3 vai 300 ihmistä, ilmaistapahtumas ihmismäärästä ei kuitenkaa kukaan hyödy rahallisesti kun ei kojuillakaa ollu menekkiä. :D:D

    VastaaPoista
  3. Vilahdinha mä tos videollaki : D Mut en kyl nähny sua siel, johtuisko siit, et olin päättäreist vähä diudiu viel xD

    VastaaPoista
  4. Esme: Missä kohtaa videoo, pakko yrittää bognata sut ! XD Mut hei päättärit on iha hyvä syy olla diudiu, lähiksä nyt jatko-opiskeleen vai ootko jo jossai opiskelemas? :D

    VastaaPoista
  5. Pitääkö noilla keikolla sitten käydä jos ei oo muuta asiaa ku valivali? Fiilis on aina se tärkein, kerran sitä eletään! Ja niinkun tuo ews aikasemmin sanoi, nii nuoret juo kuitenkin jossain, ja tälläkertaa tuolla.

    VastaaPoista
  6. Ano: Blogissani valitan mistä haluan, tuleepahan ainakin kommenttia takaisin. :) Lähinnä tässä kummasteltiin sitä, että tapahtumaan palkataan liuta järjestyksenvalvojia, jotka ei pysty hillitsemään yhtään, eivät kyenneet estämään aitojen kaatamista vaikka vieressä seisoivat eikä edes teinityttöjen rauhoittaminen meinannut sujua. Jos kytät ois tullu nii helposti ois napsahtanu varotukset ja jv-kortit hyllylle, kun hoomoilasena järjestystä ylläpitämään palkatut ihmiset kattelee miten muksut kiskoo vaatteet pois ja ryyppää ittensä kaatokänniin. Useimmissa konserteissa on lisäks lasipullot kielletty ihan artistienkin turvallisuuden takia, joten mielestäni kritiikki tästä on aivan sallittua. Kerro toki, jos olet suuresti eri mieltä kanssani. :)

    VastaaPoista
  7. Itse paikalla olleena näin tämän kaiken ja lasipulloista olenki samaa mieltä. Tuskin kenestäkään artistista olisi kivaa saada kaljapullosta päähän. Vaatteiden pois heittämisessä en näe mitään pahaa, olkoot vaikka alasti jos siltä tuntuu, jokainen tyylillään.
    Järjestyksenvalvojat olivat mielestäni tiukkoja, mutta luulisi niiden pitävän heikkoa aitaa kasassa jos kännisiä nuoria nojaa aitaa vasten. Vahinko on jo tapahtunut ja yleisesti Louhelassa oli todella hyvä fiilis! Turha sitä enään murehtimaan, mutta aika negatiivinen asenne susta hehku tän päivityksen myötä.

    VastaaPoista
  8. Ano: Niinpä. Mun asenne on todellakin negatiivinen jos mua ärsyttää, pikkasen vitutti kun kaikki tavarat surutta tallattiin ja jo ennen aitojen kaatamista mun nahkatakkiin karisteltiin surutta tupakantuhkia. toki olisin voinut paikan päälläkin ärähtää, mutta mieluummin en sitä tee ennenku ääritilanteissa. Keikan fiilistä en kiistä, hyvä menohan siellä oli ellei tahallista oluen päälle kaatamista sun muuta muiden huomioonottamattomuutta lasketa. Kiitokset kritiikistäsi !

    VastaaPoista
  9. Pullojen heittely nyt olikin tyhmää, ja okei järjestyksenvalvojien käytös oli kyllä sinänsä outoa, ne kun olivat siellä TÖISSÄ ja joivat siellä ihan kiitettävään tahtiin TYÖAIKANA(mun tietäkseni ne ainakin livat töissä eivätkä muuten vaan hengailemassa -.-). Mutta mulla ainakin oli kiva päivä, vaikka ei ollutkaan omaa kameraa mukana! :)

    VastaaPoista
  10. Nojoo oltaisha me voitu vähä rauhallisemmin ottaa, etenki sen aidan kanssa, mut mä en ainakaan sitä aitaa tahallani kaatanu ja siinä sen verran moni tyyppi sitä työns. Mainitsemisen arvosen juttun pidän sitä et olit ite mukana, ku Elina hommas meille juotavat! Mut ju en tosiaankaa tullu riitelee ja anteeks jos sul meni jotai rikki tai jouduit pelkää tavaroittes puolesta t sara

    VastaaPoista
  11. Ellu: Niinpä o.o Mut yleensähän noi jvt on vaan tavallisia tyyppejä jotka on käyny jv-kortit, eikä mitään vartijakoulutuksen saaneita, see selittää ehkä osaltaan käytöstä.

    Sara: No ettehän pelkästään te ois sitä aitaa ees saanu kaadettua, se joukkoryntäys siinä hämmennytti - siinä vaiheessa vasta oikeesti näki miten pihalla suurin osa porukasta oli :D Joo olin mukana istumassa siellä sivussa teidän kanssa, mutta mikä mä oon estämään täysikästä ostamasta teille juomia, jos se päättää ostaa niin enhän mä asialle mitään voi? Itsehän oon tosiaan myös alaikäinen enkä tapahtumassa juonut kuin sen yhden hörpyn Elinan ananassiideristä kun halusin tietää mille maistui. :D Eikä mitään riitoi tietenkää, ymmärrän kyl että te joilla just loppu koulut haluutte juhlia kunnolla, ettekä tosiaan ollu ne joita tässä postauksessa morkkasin, siellä oli kymmenittäin reilusti alaikäsii nuoria ihan tillintallin. :) Ja pääasia et kaikki kamat säily ehjinä, mulla on tapana kritisoida täällä blogissa asioita melko kärkkäästikin, ei mitään henkilökohtasta siis sulle tai muillekaan!

    VastaaPoista
  12. Joo tiiän et ne on tavallisia tyyppejä, mutta silti. Siinä vaiheessa jos ne järjestyksenvalvojat olis tullu mäkättämään alaikäsille juomisesta, niin porukka ois varmaan nauranu vaan päin naamaa, koska olis ollu aika tekopyhää mäkättää muille kun ite juo. Sivukommenttina voisin mainita tässä että nuorena ja kesällä pitääkin tehdä juttuja, jotka on osan mielestä tyhmiä. T:ihminen joka olis myös haunnut mennä eteen hyppimään muttei viitsinyt jättää kaveriaan.

    VastaaPoista
  13. ews: Näinpä, siksi tässäkin naurettavan turhassa, blogini kommenttiboksiin jätetyssä väittelyssä on pohdittu sitä järjestyksenvalvojien omakohtaista juomista. Toisaalta, olivathan he täysi-ikäisiä kaikki, ja sekä artisteilla että työntekijöillä oli juomatarjoilu paikan päällä. Tyhmissä jutuissa ei useimmiten ole mitään vikaa, ajattelemattomuudessa sen sijaan on. En estänyt ketään menemästä eteen vain joutuakseen sieltä pois puolen minuutin päästä, muistakaa se. ;) Tavallaan voisin arvostaa sitä että jäit mun kanssa siihen sivummalle vasten tahtoasi, vaikken tämän keskustelun jälkeen enää ymmärräkään miksi niin teit.




    Jos jollain muulla vielä mielipiteitä, saa laittaa myös sähköpostilla sillä blogin kommenttiboksin rasittaminen yhdellä ja samalla turhalla asialla ei ole tarpeellista. --> geaseyl@hotmail.com

    VastaaPoista

Say something!