sunnuntai 21. elokuuta 2011

Wanaja Festival 22.-23.7. Mä en haluu kuolla tänä yönä


Edellisen postauksen laivareissun jälkeen lähdin Wanaja Festivaaleille Hämeenlinnaan. Street Teamin kautta mun nimi oli valmiina festarin listoilla, mikä aiheutti sen että sain kaikessa rauhassa hakea vapaalippuni sekä staff-passini ja lopulta myös eksyä taidokkaasti matkalla Ennan kämpille ilman huolta lippujen jonottamisesta. Kiitos vielä Ennalle majoituksesta ! <3

Festarifiilistä oli liikkeellä, vaikka mua vainosikin Latviassa tavattu Sepe about 40v joka halusi tavata. Ensin pyörittiin Ennan ja kahden muun kanssa vähän aikaa kaupungilla, tässä vaiheessa vastaan tuli The Saturnettesin ja Mayn Robin joka -yllättäen- tunnisti mut ja moikkasi. Olin positiivisesti yllättynyt, olin varma ettei se olis muistanut mua kun viime Tampereen reissulla paria viikkoa aiemmin ei ollut mitään merkkiä tunnistamisesta. Elina saapui Hämeenlinnaan vähän ennen Kaija Koon aloitusta ja me lähdettiin kiertelemään Cybershopin pistettä. Apulannan aloittaessa päästiin suht hyville paikoille, tää oli muistaakseni mun viides tai kuudea Apisten keikka. Kuunneltiin myös hetki Petri Nygårdia, mutta mulle tämä artisti tuottaa vain inhon tunteita, lavashow meni överiksi (vielä pahemmin överiksi Kokkolassa, huom. tuleva postaus !) ja muutenkaan kyseisen kaltainen musiikki ei oikein iske. Kyllähän se saattaa parina biisinä mennä jos on bileissä tms. , mutta ei muuten. Lähdettiin Ellun kanssa suosiolla anniskelualueen puolelle, mutta jonot oli niin pitkät että Elinan täytyi lähteä asemalle. Jäin yksin jonottamaan (okei, Enna kavereineen viereisessä jonossa pari metriä edempänä ja Robin kavereineen lähes vieressä), ja lopulta 40 minuutin kuluttua jonot oli edenneet sen verran että sain 6,50€ sikahintaisen karpalolonkeron ostettua. Tässä vaiheessa Sepe 40v. Latviasta tekstaa: "Käyn kusella, viides pöytä vasemmalta tuu nopee" , lienee sanomattakin selvää että en todellakaan mennyt.











Pian lähdettiin Ennan kämpille nukkumaan, mulla oli herätys klo 7.00 koska aamuvuoro Wanajan Staffina alkoi klo 8.00. Heräsin ja yritin kovasti olla hiljaa että edes Enna sais nukuttua, heitin vaatteet päälle ja kamat laukkuun. Kävelykadulla pysähdyin meikkaamaan ja syömään aamupalani eli yhden välipalapatukan, oli tosi ravitsevaa ja silleen. Työvuoroon saapuessa tutustuin Oonaan ja myöhemmin Saaraan, lisäksi meidän kanssa oli pari jätkää. Heikon aamupalan ja painostavan sään takia sain ihan järkyttävän päänsäryn ja voin huonosti, yhdessä vaiheessa muiden siivotessa istuin bajamajassa oksennusta pidätellen ja päätäni pidellen, en meinannu tajuta mistään mitään kun oli niin kamala olo. Särkylääkkeet ja Ennan tuomat banaanit helpotti päivän mittaan oloa. Siivottiin aluetta kahteen asti, jonka jälkeen lähdin taas Elinaa vastaan. Klamydia soitti huonommin kuin koskaan mun mielestä, mutta Happoradio oli taas aivan huippu. Kesken Happoradion lähdettiin backstagekierrokselle, ja loppukeikka saatiinkin katsella lavan edessä olevien aitojen sisäpuolelta Kristan ottaessa meistä kuvia. Uusi Fantasia-nimisen kokoonpanon soittaessa päästiin lavalle kuvaamaan, oli aika siisti fiilis kun tuttujen roudareiden lisäksi vastaan vielä tuli Voicen Oku sekä Bloodpitin Aleksi, YLLÄTYS.












Backstagekierroksen jälkeen käväistiin Cyberin pisteellä ostamassa jännät hatut ja bongattiin mielenkiintoisen näköinen hevijätkä joka kuitenkin lopulta katosi. Sitten vastaan osuikin 'tapaus Axl Rose' , samanlaiset punaiset hiukset omaava, omasta mielestään niin helvetin cool ja upea, möhömahainen paidaton ja hieman jo rähjääntynyt mies. Mun hakiessa vettä tapaus Axl Rose ahdisteli Elinaa, mutta miehen häivyttyä käydään rennosti makoilemaan nurmikolle aurinkolasit ja uudet hatut päässä sekä kirkkaanpunainen huulipuna tyyliä kruunaamassa. Hetken kuluttua näen jonkun loikkaavan makuulleen Elinan viereen - tapaus Axl Rose, ja hajoan aivan totaalisesti. En välittäny yhtään mitä Tapaus A.R. sanoo, nauraa hekotin vedet silmissä tilanteen mennessä taas aivan utopistiseksi. Tilannetta ei ainakaan parantanu se että A.R. alkoi vaivihkaa hivuttautua viereen ja ryhtyi sanaakaan sanomatta möyhentämään Elinan päässä olevaa hattua *SQUEEZE SQUEEZE* - taktiikalla, repeän ja kuuluu suurinpiirtein "..hihhihiHAAHHAHHAHHAHHAHHAHHA!" Ihmiset katto pitkään. Ryhdyttiin keräämään kamojamme koska tapaus Axl Rose ei tehnyt elettäkään liikkuakseen, lopulta se tajusi lähteä kun me noustiin ylös. Mies tuli vielä kerran vastaan, mutta koskaan se ei sanonut ainoatakaan sanaa.








Päähineet Cybershopista
mun aurinkolasit H&M
Elinan aurinkolasit löysin maasta ja poimin mukaani.



Sit olikin kokemus mahtava, The Darkness eturivistä, takana tuhansia ihmisiä. Tunsin kummallisia tunteita, tunsin että tässä sitä ollaan, tästä ei lähdetä mihinkään vaikka viimeinen juna ehti jo mennä, nyt vaan ollaan ja eletään täysillä. En oo ikinä kuunnellut The Darknessia vakituisesti tai mitään, mutta olihan se once-in-a-lifetime experience taas. Justin Hawkins katseli välillä mun ja Elinan identtisiä tyylejä; hattuja ja kirkkaanpunaista huulipunaa ja virnuili. Se oli ihanaa, Justinin viikset oli tosi sympaattiset ja kitaristi, Justinin veli Dan Hawkins (joka soitti aivan mun ja Elinan edessä) oli syötävän seksikäs.









"What are you looking at"-ilme










Kiitos Elina, Enna ystävineen, Saara, Oona, Sirkusperhe ja kaikki muut tutut jotka näin!
Ohimennen tuli tavattua Robinin lisäksi myös Ville, sekä bongattua Nora's Never Never Land blogin Nora.



Koko unenomaisen tunnelman kruunasi suoraan meidän eteen maahan heijastuva sateenkaari.

Me olemme kauniita
olemme rohkeita
olemme vapaita
syntyneet voittamaan



5 kommenttia:

  1. Mie aloin kattomaan, että miten mun blogiin on eksynyt tilastojen mukaan n. 5 ihmistä sun blogin kautta ja sitten tajusin että olitkin se joka oli nänhy mut wanajassa ja tulin katselemaan tätä postausta, kiitos linkittämisestä, onpa sen kautta taas muutama onneton lisää eksynyt miun blogiin.. :>

    kyllähän Enna toden totta puhuikin, että hällä on ystävä kylässä, mutta nyt vasta osasin yhdistää! pitkät piuhat.. :> (ja aika myöhässä oleva kommentti, nyt on jo elokuun loppupuoli..)

    Ja alan samalla sun blogin lukijaks, sen verta kivalta näytti! :>

    VastaaPoista
  2. Olin miltei unohtanut tapaus Axl Rosen! :DDDD Eiiih sain hirveen naurukohtauksen kun luin tota, ja sit toi Justin Hawkinsin jalkakuva <3 Sulosia kuvia btw, mut hyihyi se keikkakuva mis salama välähti mun naaman kohalle sillei et oon übervalaistunu hyihyi!! :O

    VastaaPoista
  3. Nora: Oho, mukava kuulla että linkittely tuottaa edes vähän tulosta :D Eipä mitään, ei tää postaustaan tullu kuin sen kuukauden jäljessä festareista XD Ja ihanaa, uusia lukijoita kaivataan aina joten tervetuloa !


    Elina: Tapaus Axl Roseahan ei niin vaan unohdeta... Valaistuskuvan laitoin just sen kummallisen salaman takia, oltiin aika edustavia x_x

    VastaaPoista
  4. Eih mut en tykkää siit kuvasta kun näytän ihan kamalalta! Ihan sama olkoon salama kuin kummallinen, mut en vaan tykkää, olisit vaikka sumentanu mut siit jtenki ettei mun tekovirnistys loistais siitä niin hyvin.

    VastaaPoista
  5. Elina: aaa voi ei x___x ei käyny mielessä.. epätoivonen lohdutus että pari kuvaa alempana tekovirnistelen ite :D

    VastaaPoista

Say something!