sunnuntai 12. joulukuuta 2010

We've got to hold on ready or not

Kuulumisia taas, vihdoin jaksan päivitellä tänne vähän useamminkin kuin pari kertaa kuukaudessa. Perjantaina mentiin Elinan kanssa leffaan katsomaan uusin Harry Potter, joka oli ihan hieno kokemus, eikä elokuva tosiaankaan tuntunut kestävän sitä reilua paria tuntia. Muutama kohta valitettavasti häiritsi, kun toteutus oli täysin erilainen kuin kirjassa. Hyvännäköisiä miehiäkin valkokankaalla vilisi, mm. eräs kaappareista sekä Ksenofilius Lovekiva (Xenophilius Lovegood) . Pakko myöntää, että myös Kalkaroksen kylmä ja sarkastinen tyyli puree.

Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?
Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?

Rakastuvat pitkätukkahulttioihin,
Petollisiin kulkureihinkin.

Ehkei toi nyt ihan täsmännyt noihin edellämainittuihin Potterin henkilöihin, mutta tunnustan että mulla on hyvin huono miesmaku. Jos ihastun jätkään tai kiinnitän huomiota jonkun ulkonäköön, kyseessä on 90% varmuudella joku hulttiotapaus, muusikonrenttu tai jotain vastaavaa. Naismakuni puolestaan on monipuolisempi, ihan hyvä kyllä.

Eilen mua pyydettiin koululle töihin 100 hengen tilaisuuteen, narikkaan sekä tarjoilijaksi. Työajan piti olla klo 19-22, mutta lopulta kun kello vaan käy ja käy, olinkin paikalla 17.30-01. Ehkä vähän väsytti. Onneksi saan vapaatunteja hyvitykseksi, ja taksikulujakaan ei mennyt, kun opettaja Lehtola ystävällisesti kuskasi mut yöllä kotiin. Jännät tilanteet. Työnkuvaan kuului lähinnä narikkahengailua, small talkia ihmisten kanssa ja takkien ojentelua.
Siinä vaiheessa kun ihmiset parin viinilasin jälkeen kyllästyi istuskeluun, ne useimmiten tuli jutustamaan mun kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä. Tuntien kuluessa tuli keskusteltua muun muassa huulipunasta, koulun rakenteista, säästä, siitä miten jonkun vanhuksen mielestä näyttäisin mahtavalta turkistakissa, opinnoista, palkinnoista sekä tuolien selkänojien mallista. Tuoleista valittanut mies heitti 2€ tipinkin. Humaltuneet naikkoset halusi välttämättä halailla narikkatyttöä ja yritettiinpä mua saada monesti taksiakin soittamaan.
Asiakaspalvelutyö on yleensä mielekästä, mutta väsyneenä ja ärtyneenä se on myös todella rankkaa. Narikastahan ei missään vaiheessa saanut poistua, joten koska kukaan ei tajunnut vapauttaa mua työstä, en päässyt koko iltana syömään, juomaan enkä vessaan, ja tietenkään tuolejakaan ei olult joten seisoin 6,5h putkeen. Ihme ja kumma jalat ei oo enää hellinä, iltasella kyllä selkää särki.

Yhdessä vaiheessa eräs mies tuli tupakalta, ja mainitsi vähän köhien että "taisinpa sytyttää roskiksen tuleen tupakallani..." , siinä vaiheessa teki mieli tehdä murha tai jotain. Sanoin sille että heittäisitkö ystävällisesti lunta roskikseen ja jos hakisit keittiöstä vettä päivittelyn sijasta, koska minä en saa tästä poistua. No, mies heitti vähän lunta roskikseen, mutta katosi eikä tuonukkaan sitä vettä. Niinpä jouduin itse ryntäämään käryävän roskiksen luo ja viskomaan sinne lisää lunta, hetken päästä haju hälytti paikalle muitakin ja vihdoin saatiin sitä vettä. Jos aikuinen ihminen ei osaa tumpata tupakkaansa lumeen ennen roskikseen heittoa niin johan on.






Pitäisi käväistä ImageWearissa, tarjoiluvaatteista osa on jäänyt turhan isoiksi.

Tilaisuudessa esiintyi myös mahtavan äänen omaava trubaduuri, pysäytin sen iltasella ja pyysin yhteystietoja. Mies mainitsi nimekseen Eki ja heitti numeronsa. Noh, enpä tajunnut kysyä koko nimeä, mutta opettaja valaisi että sehän oli Erkki Liikanen, Syksyn Sävelenkin pariin kertaan voittanut ja muina vuosina toiseksi sijoittunut muusikko, jonka tunnetuimpia biisejä on Speedy Gonzales...

8 kommenttia:

  1. varmaan sä edes teit siellä mitää tai puhuit

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: hei mitä oikein kuvittelet, jos seisoo yksin asiakaspalvelutyössä, väkisinkin joutuu puhumaan. Muutenhan siinä vaikuttais ihan idiootilta. enkä todellakaan ole mikään tuppisuu, jos joku tulee puhumaan niin tottakai juttelen takaisin, varsinkin jos on "työ" kyseessä. tekemisestä sitten: narikasta en saanut poistua, mutta kuten mainitsinkin postauksessa, narikkatyö oli lähinnä hengailua, vaatteiden vahtimista ja ihmisille juttelua. Sekä ulkona käynti siinä vaiheessa kun roskikseen täytyi heittää lunta. Varmasti itsekin arvostaisit, että joku huolehtii sun tavaroista silloinkun olet itse juhlatilaisuudessa. vieläkö oli kommentoitavaa ? :)

    VastaaPoista
  3. onko sua koskaan koulukiusattu?

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Ala-asteella ja yläasteen alussa, koska olin tukeva ja hiljainen (miellettiin helposti ujoksi). no, enää en ole lihava enkä myöskään hiljainen, valikoin vaan seurani tarkkaan. esimerkiks koulussa mulla ei oo mitään intohimoa puhua kenellekään joka ei kiinnosta mua ihmisenä, joten helposti jotkut saa syrjäänvetäytyvän kuvan. vapaa-ajalla tilanne on kyllä täysin toinen. ja ulkonäkökommenteista en enää jaksa välittää, ei oo mun ongelma jos joku ei tykkää mun vaatteista tai lävistyksistä tai hiusväreistä. :D

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: eix ookki, opinpaha ainaki vahvemmax ihmisenä. kiitos myös sisällöllisesti tyhjentävästä viestistä.

    VastaaPoista
  6. Heh, nää on nää anonyymit jotka yrittää muille vittuilemalla sietää vähän enemmän itteensä ja elämäänsä. Kuten huomaa, ei mitenkään erityisen hyvällä menestyksellä :D

    Jouluja sulle Emmi! Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
  7. Pseudonyymi: Jouluja myös sulle, ja kiitoksia :D

    VastaaPoista

Say something!