maanantai 29. huhtikuuta 2013

Älä sano niin, ettet muka muista mitä eilen sovittiin






Valvottuani 31 tuntia putkeen, päätyen siinä välissä tupareiden kautta ryöstetyksi ja värjöttelemään koko yön Keravan aseman hississä, olo on yllättävän hyvä. Nukuin alkuillasta yökahteen, aamukahdeksasta puoleenpäivään, sieltä poliisiasemalle, vakuutusyhtiöön ja töihin. Nyt on taas rytmi pielessä. Luin Marja Björckin Puuman ajankuluksi. Ei multa onneksi mitään tärkeää viety, meikkipussin sisältö ja päältä jotain rihkamakoruja. Nauran mielikuvalle epävireisestä kaanonista junassa. Kerrankos sitä. Musiikin pitkäaikaisena harrastajana ja laulajana huvittaa, ettei varmaan ykskään nuotti mennyt kohilleen. Taitolaji. Tuparit ilmapalloineen oli nice, vaikka olinkin vain avec enkä tuntenut lähes ketään entuudestaan. Pari kuvaa tulossa seuraavalla kerralla.

Puhelin irtisanoutui, isä jeesas jostai kätköistään tilalle toisen. Sain huumeruiskun näköisen mustekynän. Cosmopolitan oli mennyt vanhaan kotiin. Hiusvärit oli alennuksessa, 3kpl/10e, kaupanpäälle kangaskassi ja hiushoitoja. Löysin korun, jota en oo koskaan käyttänyt. Olin kovin vähissä meikeissä.


Älä sano mitään, ettet vain sanoisi sitä
Minkä molemmat sanomattakin tietää




4 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä ihan mahtava tyyli! :--) + kiva blogi muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei thanks ! Kiittäisin nimellä jos tietäisin, mutta kiva saada välil positiivisiiki anoi :) Hauskaa vappua ja toivottavasti pysyt blogin seuraajis :D !

      Poista
  2. Auringonkukan siemeniä ja avokadoa, ah, herkkua<3 Ja ihana hattu!



    Ja hyvä ettei mitään tärkeää varastettu :---) Itse olen ajatellut että jos joskus laukku nyysittäisiin niin siellä menisi kaikki... henkkarit, rahat, kännykkä, avaimet... hups.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos hattukehusta! Joo, onhan nuo ihania herkutteluhetkiin. :>
      Mut on aina kasvatettu nii, et jos joku vaatii laukkua, niin se pitäs vaan antaa ja sit alkaa huutaa poliisia. Mut siinä vaiheessa ei kyl käyny mielessäkää jäädä ilman tavaroitaan vieraaseen kylään, joten pistin vastaan niin hyvin ku kykenin. Ja se kyl näkyy nyt jälkikäteen ku mustelmia vaan nousee lisää ja lisää. Lisäks on kynnenjälkiä ja muita raapaumia, toivottavasti päällekarkaajakin sai osansa...

      Poista

Say something!