lauantai 5. lokakuuta 2013

Kirotkaa vähän aikaa Jumalaa, ja menkää sitten juomaan itsenne humalaan




Sulkien pitkät suorat tuntuu siltä, että palavalla veitsellä viilletään jalkaa auki. Jalkapöytäni olisi ehkä vaatinut emlaa. Huomiseksi ihanat ketjuhousut. Helsingissä oli pitkästä aikaa tunnelmaa, mutta aika ei riittänyt nautiskeluun. Lähiökierros Munkkivuoressa. Tiedättekö, kun muropaketeista sai kauan sitten lusikoita jotka vaihtoi väriä lämpötilan mukaan? Sekoitan teetä sellaisella. Jääkaapissa on päärynäistä valkoviiniä, hopeiset hotpantsit ei peittäisi päällä puoliakaan. Junaliput kauas on taas valmiina, ikävöin. Nukahdin junassa vierustoverin olkapäätä vasten, häntä ei häirinnyt. Kuinka moni lukija tulee Merirockiin kahden viikon päästä? Tai Trashfestiin / jatkoille nyt viikonloppuna? Nautintoja elämään. Haminassa on kuulemma kaksoisolento. Näin entisen opettajan, hän ei tunnistanut. Kukapa tunnistaisikaan, menneisyyteen on pitkä matka.

Vedestä heijastui muistikuvia. Niin moni asia olisi voinut mennä toisin, mutta jokainen luo kohtalonsa. Meitä koetellaan, mutta ainakin kaksi meistä on vielä yhdessä. Nyt ei ole oikea aika hajota tai miettiä, vaan koota palasia ja tukea toista, vaikka kumpikin on rikki. Järven pinta ei oo enää tyyni, en ehkä uskalla enää ikinä uimaan siihen rantaan. Karman laki.
Sometimes goodbye is a second chance.


Pojat laulakaa se laulu
Joka sai mut aina nauramaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Say something!