maanantai 9. joulukuuta 2013

Autumn magazine photo shoots meets self-esteem



First of all, oletan ettei kukaan kopioi minnekkään pervopalstoille, koska hei, bikinikuva. Hui. Nykymaailmassa tuntuu olevan monia kummallisia ajatusmaailmoja. Bikinikuvat sallitaan, mutta alusvaatekuvat on ehdoton ei. Sama peittävyys, eri materiaali. On myös internetin riski päätyä keskustelupalstojen aiheeksi kuvineen. Ajattelin joka tapauksessa julkaista muutaman elokuisen Iltalehtiotoksen täälläkin, koska nettiin ne olisivat kuitenkin päätyneet kaiken kansan nähtäville ellei olisi tullut muuttujia. En olisi koskaan uskonut päätyväni malliksi vähäpukeisempiin kuvauksiin, saati kehtaavani julkaista lopputulosta muiden arvostelevan katseen alle. En ole koskaan ollut mallivartaloinen, enkä varmasti tule olemaankaan. Mulla on päärynävartalo, pienet rinnat ja takana varhaislapsuudessa suoritettu silmäleikkaus, jonka takia toinen silmä välillä vammaa kuvissa. Hampaita ja nenää on haukuttu. Kerran eräs tyttö sanoi: "et sä ikinä tuu ketään saamaan, et tolla nenällä ja perseellä". Jotkut asiat muistaa ikuisesti. Mua pilkattiin koko ala- ja yläaste ulkonäön, varsinkin painon takia. Entä sitten. Pidän siroista käsistäni, huulistani ja luonnostaan pitkistä, paksuista hiuksistani. En ehkä ole vielä pitkiin aikoihin täysin sinut kehoni kanssa, mutta pienin askelin liikun kohti määränpäätä. Itseään on aina vaikein miellyttää. Haluan sanoa kaikille itsetunto-ongelmien kanssa kamppaileville, että keep on going! Pikkuhiljaa se helpottaa, kritiikinsietokyky kasvaa eikä muiden mielipiteet enää satuta. Tottakai sä kuulet ja näet mitä mieltä muut on, mutta anna olla, haters gonna hate. Heikkoja on ne jotka tuo negatiiviset mielipiteensä ilmi, jokaisessa meissä on jotain kaunista. Tylsinä kliseinä; täytyy yrittää korostaa parhaita puoliaan, mutta muistaa, että epätäydellisyydet tekee ihmisestä mielenkiintoisen.


Keep talking shit, you're making me famous.


3 kommenttia:

  1. Oi oot niiin upea! Eka ja kolmas ihan ehdottomia lemppareitani. Kirjotit tosi hyvin ja nyt mullakin on pieni toivon kipinä että mullakin kävis niinkuin sulle (---:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Mä mietin pitkään uskallanko julkaista tätä. Ja heh, nuo muut kuvat onkin vain rajailtuja paloja sellaisista otoksista, joiden asennoista tai kuvakulmasta en pitänyt :'D Aina pitää toivoa ja luottaa, vaikka joskus tuntuu ettei se johda mihinkään, halaus ♥

      Poista
  2. Pingu oot kaunis tollasena ku oot! <3

    VastaaPoista

Say something!