perjantai 7. tammikuuta 2011

Pohjoisen taivaan alla

Pitkästä aikaa ! Vuodenvaihteen tienoilla 30.12. lähdin junalla kohti pohjoista, määränpäänä Keminmaa. 2.1. matka jatkui Kokkolaan, ja Riihimäellä olin tammikuun neljäntenä. Pohjoisesta ei oikeastaan ole kummempaa kerrottavaa, kuin että majailin hotellissa ainoana asukkaana mielenkiintoisilla ruokatarpeilla, ja että "ratsastin" komealla Josella. <3 Joskus muksuna ratsastin silloin tällöin, mutta nyt kun kyseessä oli kohtalaisen kokoinen hevonen, tuntui että pohkeiden antamisesta ei tullut mitään, selkeesti voimattomat jalat. Kiitos Tinjalle noista päivistä. Pistän seuraavaan postaukseen muutamia Kokkolassa tehtyjä ostoksia sekä myöhäisiä joululahjoja, kunhan saan kuvat otettua.

Tässä muutamia hotellikuvia, huomatkaa ikkunaheijastus jossa pään kohdalle osuu salama.
Huone oli ihan viihtyisä, kaksi sänkyä, tv, wc ja suihku. Miinusta siitä että toinen ikkunoista veti ihan kunnolla, se tukittiinkin sitten pyyheellä ja verhot vedettiin eteen.
Pihapiirissä oli myös sievä kirkko (johon olisi ollut pääsymaksu, herranjumala) , mutta kuvailin niin hämärässä ettei paikasta erota lähes mitään.
Mestarikuvaaja vai miten se menikään.










Korvikset kirppikseltä 2€

Haluan myös hehkuttaa paria juttua. Ykkösenä se, että löysin vanhojentanssimekon kirppikseltä, uutena ja hintalappuineen 80€ , tismalleen oikean kokoinen. Rahaa ei olisikaan ollut vuokraamiseen tai uutena ostamiseen, joten oon enemmän kuin tyytyväinen löytöön. Vanhojen jatkoille puolestaan löysin mekon kierrettyäni Helsingin Vilat, Vero Modat ja Stockan sitä TIETTYÄ etsien. Kuljin lehti kädessä ja kyselin myjyiltä, ovatko he nähneet kyseistä mekkoa missään, ja lopulta Stockan varastosta tärppäsi. M-koko oli valitettavasti liian iso, joten pistin tilaukseen pienemmän. Tänä aamuna saapui viesti, että mekon saa tulla ennen sunnuntaita noutamaan.

Musta hartiahuivi Parisiennesta, Ippa myi sen äitille 30€ tarjoushintaan, vaikka yritin vastustella.
En kuitenkaan kehdannut puhelimitse väittää Ipalle kovin kauaa vastaan, koska vaateliikkeen pitäjänä sillä on melko hyvä maku.



Lisäksi päästiin Annin kanssa Setan kouluttajakoulutukseen Tampereelle maaliskuussa, sain varattua Elinan kanssa yhteisen kirppispöydän, kampaamoajan saaminen luottopaikkaan onnistui lyhyellä varoitusajalla ja lävistäjällekin olisi avoin aika.  Edistyyhän se elämä vihdoinkin.


 

2 kommenttia:

  1. :----O näyttää ihan joltain luxus huoneelta toj teidän hotellihuone.. Ja viddsi tykkään tosta käytäväkuvasta! Hotellit on niin karmivia, että siinä on tunnelmaa (8

    Ja onko toj aittan näkönen se kirkko? hajosin.. En ikinä sitä paitsi maksais minnekkää kirkkoon pääsystä - ehkä : D ellei olis jotain ylisiistiä.. Vissiin englannissaki olis jostai kirkosta pitäny maksaa, en muista maksettiinko.. Hieno muisti miulla ja tsillee :----D

    lävistäjälle olet menossa? why? tämänki pitäs kynii tuccaansa vähän, höyhenet pöllähtäny vähän liian pitkiksi ja ottis on nykyään pahasti sivulla ja pahasti rasvottuva (':

    ~ Ankkha

    VastaaPoista
  2. Ankka: Ei nyt sentää luksukselta, vetävä ikkuna ja kaikki :D Mut ihan viihtyisä kyl lopulta. ...Ja joo, aitan näkönen ON kirkko XD lävistäjälle siks että innostaaaaa, tykkään 8) oivoi, höyheniäsi oot menossa kynimään, esittelehän toki sitten kuvia tucastas kun saat aikaiseksi :D

    VastaaPoista

Say something!