maanantai 19. joulukuuta 2011

Ripsienpidennys

Ripsienpidennys Tampereella oli aikalailla hetken mielijohteesta toteutettu toimenpide, heitin ihan vitsillä iskälle että maksaisko se, ja kun se lupautuikin tähän tyttöhömppään päätin testata ripsimuutosta.
Laittajana keikkatuttavani Linda Studio Easy Lifesta. Hinta-laatusuhde aivan mahtava, Riihimäellä jossain paikassa on parasta aikaa tarjous 90€, mä maksoin näistä 45€.
Kiitän mukavasta ja osaavasta palvelusta ja suosittelen ehdottomasti muillekin jos yhtään kiinnostaa !

Itse operaatiosta sen verran, että ensin silmien alle laitettiin teipit ja laput, sitten ripsiin ainetta joka tekee mikroskooppisia reikiä ripseen jotta liima tarttuisi paremmin. Lämmin peitto päälle ja makuuasentoon, sitten siinä saikin pari tuntia uinua rentouttavasti transsissa rauhallisen musiikin soidessa taustalla - havahduttuaan huomaakin omistavansa hemaisevat räpsyripset.

Pari ekaa päivää vältellään vettä ja saunomista, ripset myös harjataan ripsiharjalla pariin kertaan päivässä.
Kasvoputsarit ei myöskään oikein saisi osua silmien alueelle että ripset kestäis mahdollisimman hyvinä, ja kaikenlaista silmien hieromista on vältettävä ettei katkeile omat ripset mukana.


En olisi uskonut hurahtavani johonkin neitihömpötykseen, mutta nyt on kyllä ihanaa herätä aamuisin, katsoa peiliin ja tajuta että hei, mun ei tarvii laittaa ripsiväriäkään!
Meikkaaminen helpottui valtavasti.



Mulle laitetut ripset on aika kaarevat sekä kissamaisesti sivulle pitenevät, mitä mieltä olette?





Mun ripset on luonnostaan ihan kivan mittaiset mutta todella vaaleat, tässä meikitön lähtökohta:







Lopputulos:





Paremmin nämä ripset tulee esille ihan livenä, valokuvat ei edusta parhaalla mahdollisella tavalla.
Loppuun vielä ennen-jälkeen-otokset rinnakkain.

2 kommenttia:

  1. Studio Easy Life...? missä tarkalleen ottaen sijaitsee Tampereella?

    VastaaPoista
  2. Ano: Kyseessä siis tuttavani, hän tekee kotonaan näitä. Tarkempaa osoitetta voinee kysellä häneltä itseltään, löytyy Linda Holm- nimellä Facebookista, Studio Easy Lifella on myös oma ryhmä fbssä.

    VastaaPoista

Say something!