tiistai 7. helmikuuta 2012

Sulle tytöt on leikkiä vain, pelkkää huvia huoletonta

Sulta säröjä sieluuni sain yhden liian monta.



Baarikundit, wannabemuusikot, ulkomaalaiset, jotenki kaikki osuu aina yhelle illalle.


Nyt vihdoin mainintaa Pyhien Teppojen vikasta keikasta ennen keikkataukoa.
Mestana oli Bar Base, päivämäärää en enää muista ja kundien kunto kyseenalainen.
Hengattiin keikkapaikalla tuntikausia ennen keikkaa kiitos aikataulutiedottomuuden.
Alla pari kuvaa keikasta, enemmän stooria mun kivasta vapaapäivästä ennen sitä.

Mainitsinko olevani koko viikon vapaalla tekstitaidon yo:ta lukuunottamatta?
Yleinen pihiyteni katosi kun löysin kahdet täydelliset kengät tänään.
Onneksi ne oli alessa ja puoleen hintaan.
Toiset on varauksessa ja harkinnassa perjantaihin asti, täytyy siis tsekkailla mitä teen.

Mustien unelmakorkojen kimaltavat pikku timangit ei oikein näy kuvassa, mutta livenä jumaloin näitä.

Päivä oli muutenkin onnistunut, ajotunteja, kaupoilla käyntiä, kavereita ja gourmet-kanapasta Annin kanssa.
Onnistuttiin löytämään THE salainen resepti, meidän kanapastasta tuli aivan mahtavaa ja sitä todennäkösesti syödään seuraava viikko määrästä päätellen.
Kaiken piti kruunautua punaviiniin, mutta Crocodile Rock Cabernet Merlot osoittautuikin pettymykseksi. Oi missä olikaan se "marjahilloinen, vaniljainen, eukalyptuksinen, keskitanniininen" maku...


Suositelkaa mulle hyviä viinejä tai muita juomia !
Kokeilen aina mielenkiinnosta jotain ja yleensä ne osoittautuu kamaliksi.








Kuulin huhun, että kreppiraudan avulla nousee toivottominkin tukka kasarikampaukseen.
Okei, ehkä mun tukka oli vähän turhan pitkä operaatioon, huomatkaa lannistunut ilme.
Testi, en siis lähtenyt Teppojen keikalle tukka harakanpesänä, tyydyin ylineutraaliin pörröttettyyn ponnariin.



Dream Shoes
Part 1






Epätoivokuva kengistä, olin meikitön, rähjäisissä kotivaatteissa tukka harjaamatta.
 Himalook ja kuvanlaatu 10+++ mut kengät on silti ihanat.

4 kommenttia:

  1. IHANAT KENGÄT! oot oikeesti kauheen epäonnistuneen näkönen tossa kuvassa :D

    VastaaPoista
  2. Hanna: ne on, näkisitpä noi kimaltavat timanttijutskat kunnolla ! :DDD Epäonnistuneisuus on suhteellista mut huono kuva se silti on XD

    VastaaPoista
  3. Emmi hei mä kattelin noita kenkiä tossa yks päivä! Olettaen et noi on Trendikengästä, näyttää ainakin ihan samanlaisilta :DD

    VastaaPoista
  4. Ellu: ei et kai : DDD on joo, vika pari alekenkiä just oikees koos !

    VastaaPoista

Say something!