keskiviikko 20. lokakuuta 2010

syyskiireitä

Pahoittelut vähäisistä postauksista ! Mulla on ollut valtavasti menoa, heti omien synttäreiden jälkeen oli muutaman kaverin juhlat, lauantaista maanantaihin olin Kokkolassa, tänään ois Satun syntymäpäiväkahvit ja kaiken muun päälle vielä koulu. Ja täytyy mainita myös se, että voitin erään kirjoituskilpailun, pääsen ensi viikolla (eli syyslomallani) kolmeksi päiväksi kokeilemaan toimittajan uraa, ja mua voikin sitten bongailla eräästä tunnetusta nuortenlehdestä.

Kokkolaan menin Tinjan luokse. Tarkotuksena oli pitää tuplasynttärit ja muutenkin nähdä pitkästä aikaa. <3
Tinjalle hankin synttärilahjaksi varsin sekalaisen setin: kirjan, sukkia, chilikaramelleja sekä nopat.




Itse sain lahjaksi söpön kortin, tiikerivoidetta, palapelin, tarroja ja tikkarin. En tajunnut kuvata lahjakassia, mutta se oli selkästi mun imagoon sopiva pinkki keijukais-prinsessa-hörhellys <3






Kokkolassa:
Kierreltiin kaupungilla. Katseltiin Bonesia. Käveltiin yöllä ulkona yöpuvuissa. Koomattiin.

Eli tiivistettynä
KKKK

Vuokrattiin myös leffa. Mulla oli henkkarit mukana joten hoidin vuokraamisen, jouduin samalla laatimaan Filmtownin jäsenyyshomman.
Hiukan naureskeli nainen, kun kysäisi että "Missäs tää sun osoite on, ei taida olla Kokkolassa kun ei kuulosta tutulta?"
Joo no ei välttämättä kuulosta tutulta, kun oon täältä 430 kilometrin päästä Riihimäeltä.





Sitten tuli myös kirppisteltyä, yllätys.





tuikut 1€ / kpl
muistilapputeline 1€



Ostin myös goottityylisen hameen parilla eurolla, mutta sen esittelen myöhemmin paremmin.
Huomasin, että myyjä ei poistanut hameesta hälytintä, ja kuitenkin kävelin piippaamatta porteista. Kai pitää vaan kylmästi napsaista tuo itse irti. Tuleva myymälävaras kun hälyttimetkään ei soi mun mukana.





Nyt lähden pikaisesti meikkaamaan että ehdin ajoiossa Satulle ruusun ja kortin kanssa.

2 kommenttia:

Say something!