sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Jos et muutu voit joutua helvettiin

Perjantai.
Lähdettiin Elinan kanssa Tampereelle seuraamaan Euroviisukarsintoja, sillä päästiin Automatic Eyelle varatuille paikoille. Valitettavasti Automatic Eye ei päässyt jatkoon, mutta hauskaa oli silti. Jätkiä tottakai harmitti putoaminen, mutta hyvin jaksoivat jutella esityksen jälkeen ihmisille, tulivat yhteiskuviin ja jakoivat singlejä sekä nimmareita. Asennemiehiä!

Tampereella me ihme kyllä löydettiin kohtalaisen helposti oikeat bussit, käveltiin oikeaan suuntaan eikä eksyilty, taidot alkaa kehittyä !
Takaisintulo Ylen Studiolta oli ahdistava, oltiin ihan varmoja ettei ehditä viimeiseen junaan, ja seuraava olisi lähtenyt vasta aamulla 4.40.
10cm kiilakorot, ulos bussista keskustorilla ja sitten "juoksuun". Liukastuin tosi edustavasti keskelle suojatietä, huudahtaen "AAAELINAA!!", muutama nainen taustalla kiljaisee "Oivoi !" ja mä pihisen maasta itsekseni "...ja keskelle suojatietä...".
Kaikessa hötäkässä mun molemmat laukut lensi eri suuntiin, sukkahousut ratkes, polvi on verinaarmuilla ja toinen jalka mustelmilla.

Morjens vaan.
Ei kyllä jaksanut edes hävettää, siinä vaiheessa tärkeintä oli ehtiä junaan.


Alla reiluhkosti epäselviä kloonivaatekuvia, meillä on taipumus hätkähdyttää näillä pukeutumisälynväläyksillä ;)
Kloonikuvien alapuolelta toki löytyy muutakin, selatkaa kärsivällisesti alaspäin.





Rock-wc Tampereen steissiltä





Haluan Pyhien Teppojen levyn, ne biisit sopis niin mun elämään.
Alla myös meidän monipuoliset & ravitsevat yöeväämme.
Jonnan taustatanssijana ollut nukkenainen muuten tuli samalla junalla meidän kanssa, bongaus.
SEKSIKKÄITÄ JÄTKIÄ.




 Ja lopuks Heikki sekä parit nimmarit.


Lähdin kiertämään maailmaa
Pikkukaupungin kadut mua ahdistaa
Unta saanut en iltaisin
Aamuun asti mä kattoon tuijotin

Ihmiset mulle sanoi niin:
Jos et muutu voit joutua helvettiin

Antaa ihmisten tuijottaa
Vaikka joskus se onkin niin vaikeaa
Ystävyys meitä yhdistää
Etäisyys tekee sielussa kipeää




3 kommenttia:

  1. Heikki on kyllä aina NIIN samannäkönen. Miten muuttunu vuodesta 08? Ei mitenkään? :DD

    VastaaPoista
  2. Aaaw ja hei huomasin just että unohdin iteltä pari juttua tosta postauksesta, eeeei :D Oli kyl kivaa <3

    VastaaPoista
  3. Theonce: No niinpä, Heikki ei kyllä oo muuttunut YHTÄÄN ! :D


    Elina: Niin oli <3 Uusiks taas ;)

    VastaaPoista

Say something!