Nyt mieli lentää korkeallla, tän betonisen taivaan alla

Nämä kadut kaupungin.


Oulussa oli mukavaa. Lähtöpäivänä iski ahdistus, ja siirsin impulsiivisuuden puuskassa junalippuni. Enkä kadu. Äiti soitti oonko jo kotona, vastasin että en, mä jäin Ouluun. Se ei edes ihmetellyt. Mummin mielestä matka teki mulle hyvää. Se käski nauttia. Mutta ei liikaa.

Minä olin kahdentoista kun me maalle muutettiin
Ja vain vuotta vanhempana katsoin kun faijaa haudattiin
Mutsille jäi neljä lasta, uusi talo velkoineen


Veli on 12. Muutti just maalle. Kai meitä lapsiakin on käytännössä neljä, kun velipuolet lasketaan mukaan. Aikuisiahan nekin on. Silti.

Ensimmäisenä yönä Oulussa sain hämmentävän tekstarin. Terkkuja vaan jos luet blogia nyt. En mä pidä tästä tilanteesta.

Pari ekaa päivää olin ihanaisella Emilialla. Uskallettiin avata ovi virpojalle, ei niitä montaa käynytkään. Mihin virpomiskulttuuri on oikein unohtunut. Mulla oli aikaa itselleni, nukuin hyvin enkä stressannut kamalasti. Kävin kahviloissa ja istuin Rotuaarilla auringonpaisteessa. Stressilelusormus. Käveltiin sattumalta Ankan kanssa toisiamme vastaan. Tutustuin Makeen. Näin kaikki muutkin oulututut. Ne vähäiset mutta sitäki paremmat. Kolikko-Tane sai mut nauramaan. Vaikkei mul ollu yhtää kolikkoo, mut sai se ainaki päivämäärän tietää. Ja lopulta pyrskähti nauruun itsekin. Mansikkateetä ja vaatekriisejä. Sain Emilialta superkivoja vaatteita, en ois oikeesti tarvinnu varmaan mitään omaa reissulle mukaan. Ostin kirppikseltä parilla eurolla rakkauskengät. Ja laukun. Jonka kissa oli tänään kynsiny kamalaksi. Ärsytti.
Olin pitkällä kävelyllä miehen kanssa, joka oli käynyt armeijan Riihimäellä. Hän puhui Villikissa-baarista. Yritti kuvailla sijaintia, jos olisin osannut kertoa mitä paikassa nykyään on. Äiti sanoi, että muistaa Villikissan muttei sijaintia, siitä on kuulemma yli 30 vuotta.

"Ostaisiksä kahelkympil kokaiinia?"
Kovin monen anteeksi mitä sinä juuri kysyit - kysymyksen jälkeen vastaus oli
"Sovitaa että mä kyssyin voikko jeesiä kahella eurolla"
Sit se kääns selkänsä ja lähti käveleen.
...okei.



Toivottavasti kesällä ois sopivasti töitä ja matkustelua tasapainossa,
oon onnellisempi heti jos oon poissa Riihimäeltä, vaikka vaan lähikaupungissa.
Se ei välttämättä oo hyvä, pitää miettiä miten korjata asiaa. Vois lähteä viikonlopuks maalle mummulaan.


Ja me tiedettiin miten koko kylän katuvalot saa sammumaan

"Halusin kuvata nuoruuden nahkoineen karvoineen, kaiken sen kiihkon ja ahdasmielisyyden."

~ Kauko Röyhkä



Pus. Mä en jaksa enää meikata. Zoomailin huvikseni jotain ankkakasvokuvia silmiin, ja huomasin että yhä useammin mun ripsivärit on ihan miten sattuu enkä jaksa laittaa rajauksia. Ja mun kulmat on yhä erimuotoiset, i know. Tästä varmaan lähtee vanhemmiten alkava laiskuuden kierre, vaikka pitäis vaan panostaa entistä enemmän. Meikkikoulutuksessa keskityttiin rutiinien säännöllisyyteen ja pieniin nikseihin.
Tänään ois ollut taas koulutus, mutta oon iltavuorossa enkä pääse. Täytyy ehkä mennä Hyvinkään vastaavaan koulutukseen. Huomenna meillä on Oriflamen asiakastapahtuma.

Eilen olin aikeissa juoda vettä.
Juomalasi särky mun käteen itestään, pistin silmät kiinni kun sirpaleet lenteli.
 Ihme kyl sain vaan yhden pienen haavan, ja senkin huomasin vasta myöhemmin.

Meikeistä puheenollen, sain vihdoin aikaiseksi katsoa Miss Farkku Suomen. Anni huusi "AAAAAAA SÄ OOT TOSSA!" ja meinattiin kuolla nauruun.




Hajottaa ihan kympillä toi huivilook, täysi meikittömyys ja vanhat vaatteet. Mut mä näyin, onhan sekin jo jotain! Kuvalle saa nauraa. Mulla oli kuvausten aikaan vielä violettia hiuksissa ja lävistyksiä kasvoissa. Maskeeraaja laittoi mun hiuksia puolisen tuntia, turhautuen lopulta ja päätyen huiviin. Oli alaston olo kun meikit poistettiin ja kasvoille huiskittiin vaan vähän puuteria. Sain vaatteet ja korut kuvauspaikalta. Kengät oli mummin. En ehkä ikinä toivu tästä asukokonaisuudesta.



Sain eräältä avustajalta lisänimen. Mua kutsuttiin koko päivä Hilja Maitotytöksi.

Kahden lyhtypylvään väliin mahtuu maailma

 

Perjantaina oli Matthau Mikojanin akustinen Parnell'sissa.
Seuraan liittyi uusi tuttavuus.
Ja vanha tuttavuus.
Erään lausahduksen jälkeen ystäväni kaatoi juomat syliinsä, ja vakava tilanne sai huvittavia piirteitä.
Hain paperia ja uuden juoman hänelle.
"Ootsä joku exä vai?"


Reeperbahn
Ota minut syliin
Tahdon tanssimaan
Kahden lyhtypylvään väliin
Mahtuu maailma
Anna minun olla vielä nuori
Kuitenkin kuolen kohta pois

Reeperbahn...

Lopeta mitä sä älä nyt mee vielä
Meninkö liian pitkälle kun nuolin sun korvaa?
Sanoa unohtui mikä on syy siihen
Kuljen sumussa kainalossani sydän täynnä kultaa
Tapani rakastaa sinua
Tietenkin punaista kaikilla mittareilla
Silti oikein

Aamulla on outo olo
Pitkä matka kotiin

Vedin ehkä tukkaa ponnarille.

 "Tänään on kai kaikki mahdollista
Kun oot vielä alle kakskytviis"

Mun hiuksilla on asenneongelma. Puhkun keväistä intoa, mutta hiukset puolestaan on päättäneet lannistua. Näin unta, että mulla oli sivusiili. En oo syönyt tänään muuta kuin jogurtin, on tosi huono olo. Mutta tein kuuden kilometrin lenkin, ja käytiin Ellun kanssa ostoksilla. Irtokarkkeja, tuoreita ananaksia, siideriä, banaaneja. Kai hedelmät vähän tasapainottaa epäterveellistä elämätyyliä. Logiikka toimii. Ulkona oli liukasta. Kaks pikkutyttöä huus mulle

"OHLALAA, KÄÄRMENAINEN!"

Veljen kaverit moikkaili.
Peltosaaressa soi Hurriganes.

Alla pari pakollista Groupie High School kuvaa tost reilun viikon takaa, oon selkeesti keskittyny kuvaamiseen. Ja Matthau.

 

Ei mulla oo tarkkaa suuntaa
Mä menen minne sattuma johtaa
Mulla on mukana kuvat
Mutta katseet eivät kohtaa
Mä oon kujia kulkenut
Jäljessä lapsien parvet
Niiden silmissä iloa
Ja kovan elämän arvet

Sydän huutamaan jää joka hetkeen
Mutta tartun niihin muistoissa
Vaikkei tavattais koskaan
Kaikki kulkee mun matkassa

Tuhkakuppiin jättää Boston-sätkät, olen kyllästynyt pelkäämään, siks nukun pistooli mun tyynyn alla

Tulin juuri hoitamasta vauvaa. 

Poika ilahtui niin kovin paljon, kun äidin sijaan minä olinkin koulutaksia vastassa. 

Toinen vammainen lapsi sanoi: "hän on nyt niin onnellinen"

 Taksikuski nauroi että mä olen kuin taivaan lahja.

 Illalla olisi Dingon keikka Vantaan Tulisuudelmassa, tekisi mieli mennä.

 Sen sijaan suuntaan Riksun Parnell's Irish Bariin tsekkaamaan Matthauta.

Juon pikakahvia.

Tajusin, että oon parhaimmillani silloin, kun oon kokoajan menossa.
Ilman lepotaukoja.

Aurinko paistaa ja mun pilottilasit värjää maailman ruskettuneeksi,

mennään kohta Lakun kanssa lenkille.

Oriflamen uudet huulipunat ja kynsilakka on kevätrakkautta.

More By Demi Moore -huulipuna on unelmanpunainen. Hylsy on hauska, pohjaa painetaan kuin nappia niin puna ponnahtaa ulos. Ehkä lemppari, kun taitavana hukkasin entisen punaisen laivalle. Ups. Puuterihelmistä mulle tulee mieleen pääsiäinen. Pastellivärit. Viihdyn Oriflamella. Kissat kaatoi mun huonetuoksun. Kärsin kaks päivää päänsärystä. Onneksi sitä jäi vielä vähän. Maanantaina menen Arttu Wiskarin musiikkivideon kuvauksiin.

kesäkuu vuonna -86
meidän sierra oli melkein uus
faija tankkas mutsi pakkasi eväitä
mä istuin jo takapenkillä
hymy korvissa vöihin köytettynä
Dingo lauloi nahkatakkista tyttöä

Heihei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä

 Tapasin ihan huipun silmälääkärin.
Se osas lähes heti kertoa mikä on vialla, enkä enää pelkää.
Sain myös tietää lisää leikkauksesta joka mulle lapsuudessa tehtiin.

Tajusin, että oon tutustunut tämän alkuvuoden aikana aivan ihaniin ihmisiin.
Ootte rakkaita.

Nyt on ihan pakottava tarve pois, Suomi ahdistaa.
Mul ois junaliput Riihimäki-Tampere-Seinäjoki-Oulu-Riihimäki.
En tiedä auttaako se mitään, mut let's try.
Ihmisetkin ahdistaa, se on ihan hirvee tunne.
Havin' a bad dream, I think.

Näin viime yönä ihan kamalaa unta, siinä oli mukana kaikki mun tän hetkisessä elämässä hämmennystä aiheuttavat ihmiset. Ihmisiä, joita en oo tavannu ihan liian pitkään aikaan. Mira oli yötä. Heräilin jatkuvasti tuskalliseen pyörimiseen ja aamulla Miran lähtiessä kouluun koomasin leopardipeittoni alla kiroten painajaisiani.

Kissa riipas keittiön seinän jo entuudestaan haperoa tapettia. Fiksailin samantien erikeeper-vesiliisterillä koko keittiön edellisen vuokralaisen jäljiltä.
Ja mun sukassa lukee "my way of life".

vanhoi webkuvii. roinaa. tiikeri, vielä joskus koulutan sen sanoon mur.




Uudestaan, otan ensimmäisen junan
Jonnekin ja herään kyläpahasesta
Täytyy kirjoittaa äidille, täällä naiset on kuin noitii
Ne kysyy "ootsie tämän kylän poikii"

Ihmeellistä miten paljon kykenee tekemään
Ilman että tekee oikein mitään
Tärkeintä on näyttää kiireiseltä
Ja seksikkäältä
Äiti mä en tiedä mistä nämä laulut kertoo
Nielaisen auringon, loistan valoa ja
Rakkautta vastaantulijoille
Ja tämänkin kylän noidille

The child needs a helping hand, or he will grow to be an angry young man some day

On a cold and gray Chicago mornin'
A poor little baby child is born
In the ghetto



Eilen oli ihana päivä. 
Näin ekaa kertaa ihanat Emilian ja Janitan. 
Ja hymyilin kovin paljon.
Näin myös muita tuttuja.
Ja menin yksin Bäkkärille katsomaan bändiskabaa.
Kuka sanoi, ettei keikalle tai baariin kehtaa lähteä yksin.
Luotan sokeasti siihen, että stadissa törmään aina tuttuihin.
Tai tutustun ja hankin uusia tuttuja,
eilen vaan ne meikäläisen tuurilla ei ollu niin hyviä tuttavuuksia.
Ärsytin erään muusikon ajankulukseni,
maailma on naurettavan pieni.

En ikinä muistanutkaan kertoa blogissa joulukuisesta Oulumatkastani.
Enkä kerro nytkään, laitan vain pari shoppailutulosta sieltä.
Löysin blondeja kuvia. Enkä muista, mitä varten joskus piti vääntää miljoona otosta tukka auki tai kiinni.
Ehkä johonkin näyttelijähakemukseen.
Nyt kyllä rakastan tätä tummaa tukkaa.
En edes muistanut, että latvat oli noin oranssit.

Mut pyysi pöytäänsä 3 tietokonepeleihin hullaantunutta miestä. Suostuin. Oli ehkä typerin veto ja tympein seura never.

Pian tiemme erkanivatkin.

Sanoin eräälle, että mulla on ikävä heidän keikkojaan.Heilläkin on kuulemma ikävä mua.
Mies tuli esittäytymään, sillä oli vinkeä hymy.
Se kätteli mua, kertoi nimensä ja kyseli kaikkea.
Toivotti vieläpä naistenpäivää.

Paska homma vaan, että ollaan tavattu noin sata kertaa,
suudeltu kerran intohimoisesti hetken mielijohteesta kesken konsertin,
ylitetty aikanaan impulsiivisuuden rajat. 

Ja se ei muka tunnistanut mua.
Ei siinä, eihän me edes tunneta.

Kättelin sitä, ja esittäydyin väärällä nimellä.

En tiedä miksi.
Jäi hyvä fiilis, mä oon pystyny uudistumaan.Ja menneet on menneitä.

Pieni täyttää aivan pian kaksi vuotta. Minä rakastan sinua. Aion olla hyvä kummitäti.


Eilen ensi-iltansa sai Peter Franzénin Pizza Desperata, jonka nimi nykyään on Kerron sinulle kaiken.
Oltiin Annin kanssa kuvauksissa tanssimassa.
Ja ostamassa juomia.
Haluaisin nähdä, näytäänkö.



Do we simply turn our heads
And look the other way



Kävin lasten kanssa koulun leikkitapahtumassa.
Siellä oli nuori isä komea.
Ja vauva tutustui venäläiseen kovin ujoon pikkutyttöön.
Hymyilin tytölle ja sanoin:

Minja zavut Emmi, kak vas zavut?
Ochen prijatna.

Hänen nimensä oli Anna.
Hän alkoi hihittää ja laittoi kädet poskilleen silmät kirkastuen.
Hänen vanhempansa hymyilivät kovin paljon.
Jouduin pahoittelemaan, etten puhu venäjää sujuvasti.
Pikkuisista otettiin kaverikuva.

Tein äsken jotain hullua. Emilia tietää. Voi jumalauta.
Ja tämä postaus on ehkä mielipuolisesti puolimielisesti hullu.


All my life to sacrificeHey oh, listen what I say oh, come back and
Hey oh, look at what I say oh

The more I see the less I know, the more I like to let it go

Paluu vanhaan. Primitiivireaktio. Valkoviiniä, kauniita laseja. Kauhun huuto kun katsoo peiliin. Red Hot Chili Peppers. Oon kuulemma kissa. Menin töihin. Kaksi pikkupoikaa tarjosi mulle asematunnelissa karkkeja. Sanoin ei kiitos. Ja että niissä kuitenki on jotain kamalaa. Ne huus mun perään, että "sä olet nätti". Itken joka päivä nykyään, mutta osittain onnellisuudesta. Teitä on 91. Puhun ihmisille. Samu sanoi, että musta näkee että mua vaivaa joku. Lakkasin kynnet Elinan punaisella kynsilakalla. Täällä on uusi punkkari. Ihailin sen niittirotsia, ja laitoin aurinkolasit silmille ettei se näkis mun ilmettä. Hymyilin silti varmasti liikaa.

Väärään suuntaan osaan kääntää koska vaan

sillä osaan ajaa ilman päätä
väärään suuntaan osaan kääntää
koska vaan

vaan ei täällä kuitenkaan
liian kaunis kuolemaan
ole kukaan ole vaikka uskoo toiset niin
toinen lähtee toinen jää
ei sydän kestä ikävää
niin harvat jäljet painuu täällä asfalttiin

Mun säästötililtä katos just 1500€. Sinne meni autokoulun kakkosvaihe ja silmälääkäri. Never trust an alcoholic. Toivottavasti tää selviää huomenna. Epäilen. Perhevihaa.

Epäedustavia kuvia. Kissanhäntäviikset. Tänään mulla ei ole mitään muuta sanottavaa, kuin että en varmaan ikinä enää luota. Hyvä syy yksinasumiseen. Sen naisystäväkin jäi työttömäksi. Liikaa alkoholisteja. Mun rahat on varmaan hassattu jo viinaan tai ulkomaanmatkaan. Olisinpa avannu verkkopankin vasta aamulla, vastoinkäyminen tuntuu sata kertaa raskaammalta yöllä. Soitin. Yritin asiallisesti tiedustella, mitä mun rahoille on tehty. Sain luuria korvaan ja humalaääniä.

Aamupäivä, päivä ja iltapäivä oli rakkautta. Itkin onnesta. Tahdon Panamaan. Ja nyt oon ihan raivoissani. Ei hyvää ilman huonoo, pitihän se vaaka saattaa tasapainoon.
Anteeksi negatiivisesta aiheesta.

Ne murhaa toisensa, jos tähän huoneeseen mä jään

Eräs ihminen on poistanut mut elämästään.
Ei oltu tunnettu edes erityisen kauaa, mutta meillä oli pari läheistä hetkeä.
Myönnän tehneeni ihan tosi isoja virheitä.
En tiennyt, mitä halusin, joten olin ihan kamala.
Sanoin etten välitä.

Nyt kun asiat meni näin, huomasin kuitenkin eilen itkeväni.
Voisin pitää ylpeyteni, olla ikinä soittamatta.
En tiedä miltä se tuntuis.
Varmaan sattuisi alkuun, ja sitten turtuisi.
Näytän murjottavalta viisvuotiaalta.
Alahuuli vapisee ja silmät täyttyy taas kyynelistä.
Mä oon helvetin taitava kusemaan ihmissuhdeasiat.

Tiedän vaan, että haluaisin soittaa hänelle nyt ja pyytää anteeksi.
En ehkä uskalla vielä pitkään aikaan.
Enkä lopulta vieläkään tiedä mitä haluan,
vaan sen että tää tuntuu pahalta.
Ja että haluan pitää hänet ystävänä.


Onneks on monta asiaa, mille hymyillä.
Sain ravintolakuviakin vihdoin.

Aion käyttäytyä kerrankin niin ettei tarvii katua, ja soitan joku päivä, ehdotan tapaamista ja pyydän anteeksi kasvokkain. Mutta juuri nyt täytyy antaa ilman puhdistua hetki.


Itken paljon minäkin,
silti muistaa voin jokaisen kyyneleen.