lauantai 9. lokakuuta 2010

Girls just wanna have fun

Lattialla makoilua, hyppelyä, yleistä huomion herättämistä (siinä samalla Kaiden naurattamista erinäisillä poseerauksilla) ja kännisten äijien torjumista : siitä on iltasuunnitelmat tehty.

Olisi ollut (huom. konditionaalissa) Jann Wilden acoustic/unplugged keikka Bar Bulldogissa, menossa mukana ainakin Kaide ja Robin.
Me oltiin kiltisti ulkopuolella, mutta ihastuttava turistirysämme Matkakeskushan suljettiin.
Joten ulos lopulta päädyttiin ja mitään ei kuultu.

Meillä kuitenkin oli ainakin aluksi tosi mukavaa, käytiin pihalla juttelemassa Robinin ja Kaiden (Kaiteen? Pohdittiin eilen tätä nimen taivutusta) kanssa.


^ Liikkuva kuva
Näytän alakulman oikeanpuoleisessa siltä, että olisin lähdössä lentoon.


Pitihän sitä Riihimäen kasvattia kannustaa, joten vietiin Wildelle pieni lahja, jota oltiin suunniteltu Tammerfesteilta asti.


Saatiin sitten ilmaiset cdt + singlet "vastalahjaksi" , kiitän <3


 


Mies humalainen & haiseva tuli kysymään, mitä kello on. Valitettavasti siitä tuli meille varsinainen riesa, se alkoi paasata miten Wilden musiikki on hänen mielestään paskaa, hän on kuulema aikanaan nähnyt kaaaaikki isot stadionbändit livenä ja meno on siellä niin toista. Oli pakko tokaista, että kyllä tässä muutkin on niitä legendoja nähnyt, mutta pienemmätkin bändit voivat olla hyviä.
Hän myös kysyi lipevällä äänensävyllä, huvittaisiko meitä lähteä Hämeenlinnaan VIERAILEMAAN jonkun luona, minäköhän meitä taas pidettiin.

Jostain syystä meiltä kysyttiin parin tunnin aikana kolmesti, tultaisko me Hämeenlinnaan / ollaanko me sieltä.

Seurattiin myös varsin dramaattista riitaa, mies uhkasi hakata naisystävänsä ja nainen kirkuu korkokengissä huojuen että "no sitten minä saatana tapan sinut" , samaa ne jatko melko kauan, ja HYVIN kovalla äänellä humalapäissään.
Ihmettelin oikeastaan, ettei baarin työntekijät, vartijat tai poliisi tullut rauhoittelemaan tilannetta.

Siwasäkki.




Edit:// Muistin juuri huvittavan asian.

Elina: Sillä oli tupakka kädessä!
Em: ja KÄNNYKKÄ SUUSSA!

en tajua, miksi sanoin SUUSSA, mun piti oikeasti sanoa joko kädessä tai korvalla, mutta jotenki antaumuksella puhahdin noin.


Mun päivät ei siis oo tän kummoisempia ainakaan toistaiseksi, hengailua milloin missäkin.
Nyt lähden valmistelemaan hiusväripurkit ja -purnukat illaksi sekä siivoilemaan,
pitäkäähän lukijat hauskaa viikonloppuna <3



8 kommenttia:

  1. Hhaa ehdit just pistää tän postauksen vähä enne mua :D Ää ku en tajunnu laittaa noit kuvii tollai jännästi :/

    VastaaPoista
  2. ews: juu :D muistin just äsken sen kännykkä suussa- jutun :---D

    VastaaPoista
  3. Toi lattialla hengailukuva olis iha jees jos mä en ois revenny tossa vaan olisin poseerannu kunnolla x) Enkä mä ees tajua mille mä repesin, mutta tajusin että noi mun kädet on aika epäilyttävästi tossa (tai sit oon vaan niin väsyny että aattelen kaiken epäilyttävästi :D)

    VastaaPoista
  4. ews: hhahaaha en tiiä ajattelinko noi sun kädet nyt niinku ite ajattelit, mutta repesin :DD

    VastaaPoista
  5. Näyttää siltä ku mä olisin hiplaamassa sun jalkoja tossa tai jotain vastaavaa :D Hmm

    VastaaPoista
  6. ewws: nooo mitäs pienistä ;'D

    VastaaPoista
  7. Kaiden -nimi taipuu ehkä, et "Kaidenin" : D en oo toki sata varma..

    Toj siwa säkki on yllättävän hyve karkkipussi, muf muistaakseni myös kallis (':

    Mitä kummaa toj haiseva humalainen, olikse kattomassa Wildeniä ja sid kuitenki haukku sitä vaj meniks mul jotain ohi? : D

    ~ Ankkendaaleni

    VastaaPoista
  8. Ankka: oli kyl hyvä karkkipussi, nyt ne oli viel tarjoukses 2 pussia 3,5 e joten ostettii molemmat sellaset :D se humalainen oli ilmeisesti heitetty wilden keikalta ulos. näitä randomtyyppejä riittää :-----D

    VastaaPoista

Say something!