maanantai 21. maaliskuuta 2011

Puolimatkassa joka paikkaan

Sunnuntaina käväisin Harwall Areenalla Alexin seurana, ettei sen tarvinnut ihan koko aikaa yksin jonottaa My Chemical Romancen keikalle. Osa jonottajista oli vähän myrtsinä kun loikin Alexin luokse eteen, mutta pyrin kyllä toitottamaan matkalla että mulla ei ole lippua keikalle, en oo viemässä paikkojanne joten don't worry. Kuskasin mukanani Alexille huovan sekä evästä, ja nappasin sitten lähtiessäni kaiken ylimääräisen tavaran mukaani, ettei sen tarvinnut menettää jonottamaansa paikkaa narikan takia.
Samalla tuli nähtyä jonottajien joukossa Mimma ja muutama muu tuttu. <3

Jostain syystä en yllättynyt laisinkaan, kun junassa eteeni istahti kummallinen mies. Puvunhousut, kuviollinen fleecehuppari, tuulitakki. Tämä vaatetuksestaan huolimatta älykkään näköinen mies kantoi kenkiä käsissään ja käveli likaisin, haisevin paljain jaloin pitkin junaa, penkoen samalla roskikset ja napaten mukaansa lehdet ja pullot. Istuttuaan hetken mun edessä, alkoi mies irrotella lehdistä kulmia, ja kirjoitella niihin yksittäisiä sanoja ja lauseita, samalla mua vilkuillen. yritin olla reagoimatta, mutta haisevat jalat viereisellä penkillä aiheutti nyrpistelyä. Lopulta mies kysyy "Luetko Aku Ankkaa?" "Itse asiassa en." "Harmi, olisin niin tahtonut antaa sen sulle, ilmaiseksi."

OK.

Tämän miehen lähdettyä viereen istui kaksi mahtavaa naista Turun seudulta. Ne oli ihan kuin mä ja Elina, uskomatonta. Naiset puhuivat taukoamatta, nauroivat, pohtivat elämää ja kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä. Kyllä seikkailijaluonne toisen tunnistaa. Heillä oli mahtavat jutut ja tulevaisuudensuunnitelmat, vaihdettiin pari sanaa siinä istuskellessamme.

Upeus, siellä oli kylmää, märkää ja inhottavaa.
...mutta kuitenkin ihan mahtavaa.








Taas on tullut muutamia uusia lukijoita, kiitos teille !
Musta olis ihanaa, että jaksaisitte kommentoida tänne välillä jotain, ehdotella postausideoita ja kertoa vaikka kuulumisianne jos ei muuta <3

2 kommenttia:

  1. hihi, tuolla oli kivaa. :) Kun pääsen kotio ni tulee multakin blogikirjoitusta. :D Piti kirjottaa jo maanantaina, mutta mulla on käsi paketissa kun se venähti kun kaaduin pari kertaa lauantaina jäällä, ni se on ollu vähän vaikeeta. :D

    VastaaPoista
  2. Mimma: Varmasti, mulle ei oikein jääny kunnon käsitystä ku en keikkaa kokenu :D

    VastaaPoista

Say something!