lauantai 17. syyskuuta 2011

Kolme pulloo, kaksi hullua




Anna mulle aikaa- konsertti Helsingin Gloriassa 15.9.2011

Oli mainiota, Pyhät Tepot & Caroline. Tutuista Jenny, Jasmin, Elina, Sara, Ira, Marsa, Hilkka Elisabeth ja Nancy ainakin tuli vastaan, rakastan sitä tunnetta kun voi mennä mille keikalle tahansa ja aina on tuttuja ! Junassa oli joku ulkomaalaistaustainen mies, joka ensin tuijotteli mua, Elina ei nähnyt sitä koska istui selin. Jutellaan vaikka mistä Ellun kanssa, ja yhtäkkiä kun aletaan nauraa se mies alkaa myös. Hiljenen ja kirjoitan Ellulle viestin kännykällä: "tuol on joku mies joka tuijottaa!" . Mies taitaa tajuta, sillä se alkaa iskeskellä mulle silmää ja lähetellä lentosuukkoja. Päätin ignoorata sen joten katselin ikkunasta ulos ja junan kattoa, mutta sivusilmällä näin että lentosuukot ja silmäniskut vain jatkui. Hyi hemmetti.

...Lisäksi junassa käytävän toisella puolella istui eräs hyvin tuttu herra, mutta ei tunnistettu sitä koska look oli täysin uudistunut. Kuinkakohan paljon mahtoi kuulla meidän jutuista.

Keikkapaikalla ihmisiä ryntäili halailemaan meitä, tuli aina vähän viiveellä että kuka oli ketä. Musavideotuttuja, yleisiä keikkatuttuja ja entisiä työkavereita, aika huimaa. Eräs paikassa töissä oleva mies, taas kerran, tuijotteli meitä hyvin ahdistavasti, ja viivytteli jostain kumman syystä meidän liepeillä. Saa tulla puhumaankin jos on jotain. Birgitta-niminen nainen pukeutuneena karhuksi hyökkäsi jostain alkoholipitoisen juoman kanssa, ja aloitti: "Mä olen nalle. Mut on hylätty. Mä olen roskiksessa." sitten se alkoi kätellä ja selittää miten kaikki me rakastamme ja parannamme maailmaa, meinasin revetä päin sen naamaa varsinkin kun näin Ellun ilmeet. Caroline oli jees, Pyhät Tepot vielä parempi. Vikan biisin aikana meikänaiset kiipesi lavalle tanssimaan.

Muistan, että lavalle kiipeäminen oli aika hankalaa tekonahkahousuissa, 8cm koroissa ja korsetissa. Havaitsin, että ketjuvyöni joko tipahti tai kiskottiin mutta joku ihana kuitenkin laittoi sen mun laukun viereen. Tanssittiin, mutta meinattiin kaatua Markuksen kitarajohtoihin kun se kiskaisi niitä. Sitten huomattiin että meitä ja joitakin muita tanssijoita vähän katsottiin silmät pyöreinä, kun lattialle seisoskelemaan jäivät ne jotka eivät jostain syystä lavalle viitsineet nousta.






tekonahkahousut Radiokirppis Tampere, alunperin KappAhl

pvc-korsetti tuli mun ostamassa huuto.net vaatepaketissa, joka sisälsi 7 goottityylistä vaatetta. Paketti maksoi 30€, joten hintaa korsetille jäi noin 4€.
Ei täs mitään, aika hyvä kauppa mun mielestä.
hattu Cybershop



Vaikka nykyään arjessa pukeudunkin tavallisesti, tykkään laittautua keikoille.



















Keikan jälkeen jäätiin pihalle valokuvaamaan, ja yllättäen Carolinen Cheri Martin tuli vastaan. Kiitettiin keikasta, mutta jäätiinkin sitten vielä räpsimään yhteisotoksia.
...koska meillähän tunnetusti oli AIKAA hengata "Anna mulle aikaa"-konsertissa iltamyöhällä vaikka seuraavana aamuna koulu alkoi kahdeksalta.
Cheri on mukava, en olekaan aiemmin hänen kanssaan jutellut.

"Eiks sul oo kylmä?"
"Itseasiassa ei."
"...mutta kohta on."
"...Se voi olla."


Myöhemmin käytiin vielä pihalla moikkaamassa Tepot, ja luvattiin että keikoilla nähdään.





Ellu ja Cheri, mun yhteiskuva olikin jo tuolla postauksen alussa.




Heitin korkkarini pois ja tassuttelin lätäköissä.
Asemalla joku känninen miesporukka huudahti Elinalle saisko läpyn, johon karjaistiin että ei.
..Äijät seuras meitä junaan ja istui viereen, yks niistä kaatuili kokoajan mun päälle ja muut yritti udella mistä tullaa, mistä ollaan, mikä bändi, ja millaisia valokuvia ollaan otettu.
Meinas mennä hermot, onneks ne lopulta jätti rauhaan kun ei reagoitu.
Varsinkin keikkareissuilla tulee kohdattua tosi paljon ahdistelua ja iskuyrityksiä, mä en voi ymmärtää miten on niin vaikea tajuta yksinkertainen, pieni sana "EI."






^ Loppukevennys.

5 kommenttia:

  1. Olen lueskellut blogiasi pari päivää ja huomioni on kiinnittynyt erityisesti tarinoihin backstageista, bändin jäsenistä ja niiden kanssa hengailusta yms. Ihan täysin mielenkiinnosta kysyn, mikä on saanut sinut kertomaan tuollaisia asioita blogissasi? Oletko niin ylpeä niistä, että haluat jakaa ne muiden kanssa vai koetko ne täysin harmittomiksi?

    Minun on vain todella vaikea ymmärtää tuollaisten asioiden huutelua blogissa. Olen minäkin ryypännyt rokkareiden kanssa, ollut backstageilla, ystävystynyt bändin jäsenten kanssa ja valitettavasti jopa päätynyt sänkyyn muutaman kanssa, yksi blogissasi mainituista henkilöistä on jopa kaverini kämppis, mutta näistä asioista en ole maininnut blogissani sanallakaan. Koen, että tällä valinnalla suojelen sekä omaa että kyseisten henkilöiden yksityisyyttä.

    Tarkoitus ei ole mitenkään vittuilla, minua vaan jäi mietityttämään tämä asia, koska itse en missään tilanteessa mainintsisi blogissani mitään vähääkään erikoisempaa tunnettujen henkilöiden kanssa tehtyä.

    Ja jos mietit, miksi kommentoin anonyyminä; juurikin samasta syystä. Mielelläni kirjoittaisin suoraselkäisesti omalla nimelläni, mutta en halua, että tämä kommentti yhdistetään minuun ja blogiini. Olen päättänyt ottaa sen linjan, että nämä asiat ovat sen verran minun ja näiden julkkisten yksityiselämää, etten niitä muille huutele.

    Ja varoittavan esimerkkinä: Tapasin kerran erään suomalaisen laulajan työn merkeissä. Kerroin työpäivästä blogissani ja mainitsin kyseisen henkilön tapaamisen ja kerroin siitä aiheutuneita fiiliksiä; aluksi tilanne oli epämukava ja minulla oli ennakkoluuloja miestä kohtaan, mutta lopulta hän osoittautuikin erittäin mukavaksi. Myöhemmin ystävystyimme ja kyseinen herra oli löytänyt sattumalta blogini googlen kautta. Sain kyseisestä postauksesta kummastuneen ja loukkaantuneen tekstiviestin ja sain selitellä noinkin harmitonta ja pientä lausahdusta hänelle pari päivää.

    Tämä oli vain esimerkkinä siitä, ettei ainakaan minun mielestäni kaikkea tunnettujen henkilöiden kanssa tehtyä kannata näin julkisesti paljastaa. Ymmärrän fanikuva- ja nimmarinkeruureissun postaukset, mutta mielestäni muu on jo vähän liikaa. En ole lukenut blogiasi kokonaan, joten en tarkalleen tiedä, millaista tekstiä sieltä löytyy, mutta muutamien postausten perusteella kehottaisin olemaan hieman varuillaan siitä, mitä kirjoittaa.

    Ja toivon tosiaan, ettet loukkaannu tästä kommentista, koska se ei suinkaan ole tarkoitukseni.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Moikka, kiitos ihanan pitkästä kommentista ja hyvistä perusteluistasi! Haluan vastata tähän kommenttiisi mahdollisimman perusteellisesti koska esität hyviä kysymyksiä joista osa varmasti kiinnostaa muitakin lukijoita, joten lähden nyt selvittämään omaa kantaani kopioimalla vaikkapa muutaman otteen viestistäsi ja kommentoimalla sen pohjalta. :)

    "tarinoihin backstageista, bändin jäsenistä ja niiden kanssa hengailusta yms. Ihan täysin mielenkiinnosta kysyn, mikä on saanut sinut kertomaan tuollaisia asioita blogissasi? Oletko niin ylpeä niistä, että haluat jakaa ne muiden kanssa vai koetko ne täysin harmittomiksi?"
    - mun blogi keskittyy todella paljon keikkareissuihin ja kokemuksiin, sekä omiin fiiliksiin ajasta, paikasta ja henkilöistä. En millään tavoin kuvailisi 'olevani ylpeä reissuistani' mitä kysyit, mä vain tykkään käydä keikoilla, tavata uusia ihmisiä (oli sitten muita ihmisiä yleisön seasta, itse artisteja, jotain täysin ulkopuolisia - ei väliä, haluan vain tavata mielenkiintoisia tuttavuuksia) ja keskustella enemmän tai vähemmän syvällisiä heidän kanssaan. Koska mun blogini tyyli on alusta alkaen keskittynyt bändeihin, omaan tyyliin ja persoonallisuuteen sekä varsinkin kaverini kanssa tehtyihin keikkareissuihin, ymmärrän että osa pitää tyyliäni kirjoittaa erikoisena ellei jopa ärsyttävänä. Lisäksi osa mielipiteistäni saattaa olla teräviä, mutten todellakaan halua myöskään esittää blogissani mitään muuta kuin mitä oikeasti olen. Kuulisin mielelläni jotain konkreettisia esimerkkejä, joiden arvelet blogissani voineen loukata julkisuudellaan 'tunnettuja henkilöitä' ? Itse en koe näin tehneeni, enkä todellakaan ole tietoisesti tai tiedostamattani ketään pyrkinyt loukkaamaan, ja myös yksityisyyskysymystä mietin aina tarkkaan ennen kuin postaukseni julkaisen. En tiedä tarkalleen, millaisia piirteitä olet tarkoittanut kommentissasi, mutta mielestäni esimerkiksi tällaiset "tapasin tämän ja tuon" eli etunimeltä mainitsemiset ovat normaaleja. Myös mm. tämän postauksen "eräs paikassa töissä oleva mies"-kohta on mietitty niin, ettei kukaan paikalla olematon ja tilanteen ulkopuolinen voi tietää ketä tarkoitan. Toki kyseinen henkilö - jos sattuu tämän joskus näkemään- varmasti tunnistaa itsensä, mutta koska maininta ei paljasta hänen henkilöllisyyttään ja on täysin todenmukainen, en kovin helposti miellä että tuosta loukkaantuisi. Lyhyet keskustelunpätkät joita joskus julkaisen, on poimittu keventämään blogiani, ja nekin valitsen aina tarkkaan niin, ettei keskustelun osapuolien lauseisiin liity mitään yksityistä, henkilökohtaista tai sellaista, mikä voisi jotakuta osapuolta häiritä. Pohdiskelin myös, mitä tarkoitat tuolla "millään vähääkään erikoisemmalla" tekemisellä? Ehkä sitten osaisin vastailla vielä perusteellisemmin.

    ..

    VastaaPoista
  3. ... jatkuu > "Ja jos mietit, miksi kommentoin anonyyminä; juurikin samasta syystä. Mielelläni kirjoittaisin suoraselkäisesti omalla nimelläni, mutta en halua, että tämä kommentti yhdistetään minuun ja blogiini. Olen päättänyt ottaa sen linjan, että nämä asiat ovat sen verran minun ja näiden julkkisten yksityiselämää, etten niitä muille huutele."
    - Arvostan asennettasi ja mielipidettäsi, vaikka olisihan se aina mukavaa tietää kuka kommentoi. Kommenttisi on kuitenkin todella asiallinen, mistä kiitokset. En ota viestiäsi minkäänlaisena loukkauksena, sillä kritiikki ja erilaiset mielipiteet ovat aina tervetulleita. Tyylillisesti blogini toki poikkeaa useimmista päivän asu / mitä söin tänään-blogeista, mutta alusta alkaen olen halunnut pitää tämän itseäni ja elämääni kuvaavana, ikään kuin eräänlaisena julkisena muistiinpano- ja valokuvakansiona. Olen varuillani kirjoittaessani, joten monia vahvoja mielipiteitäni tai kärjistämisiäni kannattaa lukea kriittisesti, niin että osaa poimia olennaisen ja ymmärtää kyseessä olevan vain minun henkilökohtaisen mielipiteeni. ...näin lopuksi, blogin kokonaanlukeminen ei välttämättä olisi kannattanutkaan, blogin alkuaikoina postaukseni olivat lähinnä valokuvia ja kirpputoriostoksia eikä niissä useimmiten ollut minkäänlaista asiasisältöä. :D

    VastaaPoista
  4. En millään tavalla tarkoita, ettenkö ymmärtäisi tuota keikoilla käymistä ja sitä kautta bändin jäsenten kanssa hengailua, olenhan itsekin käynyt aktiivisesti keikoilla viimeiset seitsemän vuotta. Keikoilla tulee käytyä keskimäärin 3-10 kertaa kuukaudessa ja aivan yhtälailla kuin sinäkin, myös minä kerron blogissani lähes kaikki keikkatarinat. En siis pidä tyyliäsi millään tavalla erikoisena tai ärsyttävänä, silmääni vain pisti nuo yksittäiset pätkät siellä täällä. Minäkin kirjoitan blogiini, kuinka kävin bändin X keikalla, mutta jätän mainitsematta ne jatkot bändin jäsenten kanssa.

    Tuntuu, että vähän sivuutit taikka et ymmärtänyt kommenttini pointtia. Minua vain yksinkertaisesti kiinnostaa, miksi olet päättänyt ottaa sen linjan, että kirjoitat blogiisi noita juttuja, joista mainitsin.

    Ja mitä tulee tuohon ”mihinkään vähääkään erikoisempaan”; kuten aiemmassa kommentissani kirjotin: ”Ymmärrän fanikuva- ja nimmarinkeruureissun postaukset, mutta mielestäni muu on jo vähän liikaa.” Toisin sanoen minun mittapuullani se tarkoittaa kaikkea, mikä on enemmän kuin mitä kuka tahansa perusfani voi kokea.

    En myöskään tarkoita, että olisit välttämättä loukannut ketään kirjoituksillasi, enkä siksi aio mainita blogistasi mitään konkreettista esimerkkiä. Se oli lähinnä vain varoitus, että joku saattaa pahastua jopa jostain pieneltä ja viattomalta tuntuvasta jutusta. Edellisessä kommentissa olleen esimerkin omasta blogistani kerroin juurikin siksi, ettei koskaan voi tietää, mistä ihmiset loukkaantuvat. Sekään ei ollut mikään henkilökohtainen asia, vaan työhöni ja hänen promoamiseensa liittyvä tapahtuma, joten on mielestäni omituista, että hän loukkaantui niinkin harmittomasta kommentista ollessaan kaiken lisäksi vielä julkisesti promoamassa itseään ja bändiään. Mutta jos ajattelen itseni vaikka jonkin bändin jäseneksi, en haluaisi, että netistä löytyy tarinoita siitä, kuinka ryyppäsin alaikäisten fanieni kanssa tai kuinka otimme faneja keikkabussiin.

    Ja sitten uusi esimerkki:
    Joskus ( 2004-2005?) joku Uniklubin kanssa hotellijatkoilla ollut tyttö kertoi muistaakseni netissä kyseisistä jatkoista, ja siitä nousi jostain syystä järkyttävän suuri haloo ja isot otsikot juorulehtiin. Minusta sinänsä aivan naurettavaa, sillä jokaisella bändillä on varmasti näitä tuttujen ja tuntemattomampienkin fanien kanssa järjestettyjä jatkoja, mutta tässäkin on pointtina juuri se, miten pienestä se juttu voi lähteä.

    Jos nyt ehkä ymmärsit pointtini? Se ei siis ollut se, että blogissasi olisi jotain loukkaavaa, vaan se, että tunnettujen henkilöiden elämästä kannattaa mieluummin puhua hyvin varovaisesti, jos ollenkaan.

    Blogisi perusteella väittäisin, että kuuntelemme jokseenkin samantyylistä musiikkia ja jopa samoja bändejä, joten lupaan kyllä tulla paljastamaan itseni, jos tunnistan sinut jollain keikalla.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: Kiitokset nopeasta vastauksestasi. Mielestäni käsitin kyllä pointtisi, mutta tämän uudemman viestisi perusteella ymmärrän nyt että katsomme asiaa jokseenkin eri kulmista. Tähän väliin mun täytyy sanoa, että mun blogissa olleet keikkabussivierailut ja backstagetapaamiset , varsinkin ja erityisesti festareilla viime kesän aikana tapahtuneet, on sovittu koko festariorganisaation kanssa etukäteen ja bändin suostumuksella, ja näistä on julkaistu festariorganisaation toimesta netissä monenlaisia kertomuksia, täysin bändin suostumuksella. Esimerkiksi Rock'n'roll circus- festivaalien nettisivuilla ja yhteisöissä mainitaan useasti, miten 'fanit' / työntekijät pääsivät Happoradion keikkabussiin ja kierrokselle parakkeihin jne. :) Tämä varmasti vähän valaisee miksi olen maininnut asioita blogissani, sillä ne olivat yhteisesti sovittuja ja julkisia tilanteita, voisin melkein verrata esimerkiksi jossain nuortenlehdessä kuten Suosikissa usein esiteltyihin fanitapaamisiin. Nyt tavallaan ymmärrän hämmästyksesikin paremmin, ja toivon ettätämä viestini avartaa vielä hieman. Mutta tosiaan, esimerkiksi juuri nuo keikkabusseilut ja backstaget olivat täysin sovittuja ja tietääkseni kaikkien suostumuksella julkisia , joten niiden mainitsemisen en ole uskonut loukkaavan artisteja myöskään. Tietääkseni en ole koskaan maininnut blogissani yhdistäkään epävirallisista, ns. "salassapidettävistä" jatkoista, koska jatkoilla ei pahemmin ole tullut oltuakaan, ei ainakaan ns. julkisuuden henkilöiden kanssa.

    ihmettelin vähän tota "enemmän kuin mitä kuka tahansa perusfani voi kokea", koska mielestäni keikoilla joilla oon ollut, useimmat on ihan "perusfaneja", ja kaikilla on kyllä ihan yhtälaiset mahdollisuudet tulla juttelemaan ja tutustumaan sekä hengailemaan porukkaan. Tai sitten vain katson asiaa taas eri kantilta, koska useimmat vakiofanit ovat jotulleet tavalla tai toisella tutuiksi.

    Ikinä en blogissani kertoisi, jos olisin artistien vapaa-ajalla mennyt jonnekin privaattijatkoille, esimerkiksi kuten tuossa kuvailemassasi Uniklubin hotellijatkoissa. Tällaiset asiat minäkin osaan pitää yksityisinä sekä omalta että julkisuuden henkilöiden kannalta katsottuna, koskaan en lähtisi heidän uraansa tai yksityisyyssuojaansa vaarantamaan millään mistä voisi koitua seuraamuksia. Blogissani mainitut tapahtumat ovat olleet sellaisia, joihin jokaisella on ollut mahdollisuus tulla mukaan, joita ei millään tavoin ole ajateltu pitää privaatteina tai tietylle porukalle rajattuna, tai myöskään jotka eivät ole olleet julkisuusvalonarkoja.

    Toivottavasti selkiytti, toki lisäkommentit ja kysymykset ovat aina tervetulleita jos vastaukseni jäi epäselväksi tai kierrellyksi mielestäsi. Varovaisuutta lupaan noudattaa kirjoituksissani, ja tervetuloa vain juttelemaan jos jossain satut tunnistamaan! :D

    VastaaPoista

Say something!